Share |

Juttutalon blogissa

MÄREHTIJÖILLE KYYTIÄ

Tiistai 3.5.2016 klo 12:09

lehma_piirretty.png

Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola löytää kolumnissaan (HS 3.5.2016) talouskasvun tulpat ja helpon ratkaisun pulmaan.  

Kantolan mukaan kasvun esteenä ovat ikävät märehtijät, jotka jauhavat rahan puutteesta ja säästöjen tarpeesta. Kärjessä keikkuvat Saksan ja Suomen hallitukset ja muut porvarilliset pahantekijät, joiden mielestä suu tulisi panna säkkiä myöten ja lakata elämästä velaksi, siis tulevien sukupolvien kustannuksella.

Ratkaisuksi Kantola tarjoaa ajatuksen suunnan vaihtamista. Lakataan suremasta ja aletaan iloisena kuluttaa entistä enemmän. Elvytetään velalla ja odotetaan parempia aikoja. Koska nykyisten ongelmien syyt ovat muissa kuin meissä, esimerkiksi kansainvälisessä taloudessa ja Venäjällä, ratkaisutkin löytyvät sieltä. Älä suotta murehdi, anna palaa vain.

Kuulun märehtijöiden laajaan sukuun. Yleensä viittaan tällaisille neuvoille kintaalla, niitä kun antavat ne, jotka eivät koskaan ole tulojen hankinnasta vastanneet, mutta ansioituneet monipuolisesti kulujen saralla. Yrittäjiä opastavat ne, jotka eivät koskaan ole yritystä pyörittäneet, tuskin edes olleet töissä sellaisessa. Puhumattakaan suuremmasta talousyksiköstä. Mutta nyt on asialla alansa arvostettu asiantuntija, ja foorumina maan suurimman päivälehden pääkirjoitussivu. Joku raja sentään.   

Aito tulosvastuu opettaa nopeasti tulojen ja kulujen välisen yhteyden. Ja nyt en puhu yliopistojen tai muiden julkisen sektorin johtajien ”tulosvastuusta”, jossa toisten hankkimat rahat jyvitetään ja kulutetaan ja vaaditaan lisää, kun keksitään uutta ja kivempaa tekemistä. Mistään vanhasta kun ei tietenkään voi luopua.

Aitoa tulosvastuuta muistuttaa tilanne, jossa sekä tulojen hankinta ja kuluttaminen ovat saman tahon huolena. Yksinyrittäjät ja yksityiset henkilöt ovat lähellä tätä, toki yhteiskunnan tulontasauksen takia poikkeamia on suuntaan ja toiseen. Toisilta otetaan ja toisille annetaan, ja hyvä niin. Niin sivistysvaltiossa pitää tehdä. Mutta antaminen pitäisi suhteuttaa ottamiseen, ainakin pitkällä aikavälillä. Suomessa olemme jo pitkään antaneet enemmän kuin voidaan ottaa. Paljon enemmän. Tästä me märehtijät olemme huolissamme.

Todellinen tulosvastuu osuu kohdalle, kun olet täysin vastuussa tulojen hankkimisesta, mutta menoista päättävät muut kuin sinä. Työllistävä yrittäjä on tässä tilanteessa. Palkoista sovitaan toisaalla, raaka-aineiden hinnat määräävät markkinat, verottaja ottaa omansa. Valtio voi hankkia lisää rahaa päättämällä, että tuotteet ja palvelut maksavat enemmän, siis nostaa veroja. Yritys ei voi. Sen tuotteet hinnoittelee ostaja. Näin pitääkin olla.

Toivotankin siis Anu Kantolan ja muut kasvun neuvonantajat tervetulleeksi yrittämään ihan itse. Sehän on helppoa kuin heinänteko. Irtisanoudut työstäsi, perustat vaikkapa viestintäalan yrityksen ja palkkaat muutaman työntekijän. Ja sitten vain iloisin mielin tekemään tulosta ja talouskasvua.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talouskasvu, säästöt, kulutus, elvytys

CARUNA JA AUTUAAT TIETÄMÄTTÖMÄT

Keskiviikko 10.2.2016 klo 21:28

yllatys.png

Valtionyhtiö Fortumin aiemmin omistamat sähkönjakeluverkot päätettiin pari vuotta sitten myydä kansainvälisille pääomansijoittajille. Kaksi suomalaista eläkeyhtiötä, Elo ja Keva, lohkaisivat samalla verkkolimpusta tukevat kanttipalat, arvatenkin hyvät tuotot tähtäimessään. Uusi uljas yhtiö ristittiin Carunaksi.

Ja eipä aikakaan niin voi kauhistus. Yllättävä totuus paljastui – sijoittajamokomat toimivat Carunan suhteen samalla tavalla kuin vastaavissa tilanteissa kautta markkinatalouden tunnettujen aikojen.

Ostajaveijarit siirsivät maksamansa kauppahinnan uuden yhtiön velaksi, josta emo perii rapsakkaa korkoa. Hyvin tunnetulla konstilla on kuvaava nimi, velkavipu. Sillä saadaan hyvän bisneksen tuotot synnyinmaassaan nollaan, ja siirretyksi sinne, missä verokarhun käsi on vähemmän karttuisa. Ja jotta mukava tulovirta ei jatkossa ehtyisi, Carunan tuotteen hinnat pompsautettiin pilviin heti oitis, kun valvojan silmä vältti.

Kuvio on jokaiselle kauppatieteitä peruskurssinkin verran opiskelleelle tai taloutta aktiivisesti seuraavalle tuiki tuttu, siinä ei ole yhtään yllättävää osaa.

Tragikoomisen näytelmän seuraava näytös mennee sekin genren tutulla käsikirjoituksella. Kun Caruna on kupattu kurjaan kuntoon, se myydään takaisin alkuperäiselle omistajalle, toki velkoineen päivineen.

Ei tässä näin pitänyt käydä, huutavat päätöksen tehneet poliitikot tuskissaan.

Asiaa valmistelleet virkamiehet ovat viisaasti hiljaa, heille lopputulos ei varmasti yllätys ollut. Asiantuntijat todistavat samaa, muun muassa Aalto-yliopiston yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäki (HS 9.2.2016) muistuttaa markkinatalouden ja kilpailun perustason periaatteista. Hänen mukaansa yrityksen ostamiseen on yleensä kolme perussyytä.

1) Tavoitellaan mittakaavaetua eli ostettava liiketoiminta yhdistetään suurempaan kokonaisuuteen. 2) Ostettava liiketoimintaa rationalisoidaan ja tuotot paranevat sitä kautta. 3) Ostaja uskoo muutoin saavansa ostettavasta liiketoiminnasta paremman tuoton kuin aikaisempi omistaja.

Kovin suuri neropatti ei tarvitse olla, jotta oivaltaa kaikkien Carunan ostajien tähtäimessä olleen kolmas kohta. Sijoittaja tavoittelee parasta mahdollista tuottoa.

Yllätys se silti tuntuu olleen päättäjille, maamme korkeimmalle poliittiselle johdolle vuonna 2014. Silloin kokoomuksen, demareiden, vihreiden, kristillisten, vasemmistoliiton ja ruotsinkielisen kansanpuolueen surullisen kuuluisa sextetti oli vielä kasassa. Kaikki sextettiläiset vakuuttavat yhteen ääneen viattomuuttaan, kaupan seuraukset olivat heille ihan ymmyrkäinen yllätys.

Selitys naurattaisi, ellei siihen sisältyisi onneton umpikuja.

Jos päättäjät todella eivät arvanneet, mitä tuleman pitää, heidän tietonsa ja ymmärryksensä asioista, joista he ovat vastuussa, täytyy olla anteeksiantamattoman heikolla tasolla. Mieluummin melkein uskoisin, että kärkirivin poliitikot valehtelevat kaikki tyynni. Mutta eipä sekään kovin mukavalta vaihtoehdolta tunnu.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Caruna, sähkönsiirto, pääomasijoitus, markkinatalous, kilpailu