Share |

Juttutalon blogissa

SDP SAA SORVATA HALLITUSTA PITKÄÄN

Maanantai 15.4.2019 klo 13:54 - Taina Kivelä

Antti1-768x5122.jpg

   

AAMU on iltaa viisaampi, sanoo vanhan kansan sananlasku.

Mutta aina ei vanhakaan kansa tiedä ja ole oikeassa.

Vaalituloksen valjettua eräs kokenut ja tunnettu politiikan toimittaja tuskaili Twitterissä: ”Haluan nähdä, kun herrat hallituksen tästä sorvaa. Siitä ei tule mitään, ellei joku antaudu kerta kaikkiaan nelinkontin. Ja: Aamulla ei olla viisaampia.”

Olen samaa mieltä Setä Arkadian kanssa.

Vaalit nipin napin voittaneella SDP:llä on edessään sama kova kohtalo kuin kokoomuksella 2012. Pääministeripuolue joutuu tyytymään hallitusohjelmaan, johon ei ole kukaan tyytyväinen – kaikkein vähiten SDP:n kannattajat.

Vaikeutta ja vaivaa lisäisi, jos sekä kokoomus että keskusta kieltäytyisivät hallitustyöstä. Niin saattaa hyvin käydä.

Silloin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne löytää edestään sen, jonka luuli taakse jättäneensä.

Perussuomalaiset on huolittava hallitukseen, sillä enemmistöä ei saa aikaiseksi, vaikka haalisi hallitukseen joka ikisen puolueen niin oikealta kuin vasemmalta.

Mutta jos perussuomalaiset ovat mukana, moni muu ei liity joukkoon suurin surminkaan.

Saattaa Rinnettä kohta potuttaa. Ja kaduttaa aiemmin sanottu.

Hyvät selitykset ovat joka tapauksessa tarpeen. Kuten monesti aikaisemmin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, vaalit, eduskuntavaalit, hallitus, perussuomalaiset. kokoomus, keskusta

LOMASUOMI JA PUUHAMAA

Keskiviikko 5.4.2017 klo 20:03

kiista3.jpg

Kultaisen 80-luvun kulutusjuhlien loppusuoralla Posion tyttö pääsi Kansallispankkiin töihin, kun parikymmentä nuorta naista ja miestä valittiin esimiesharjoittelijoiksi satojen hakijoiden joukosta. Olimme kotoisin eri puolilta Suomea, maalta ja kaupungeista.

Aluksi vietimme viikkoja pankin koulutuskeskuksessa Tanskarlassa, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua ryhdyimme tositoimiin – dealereiksi, meklareiksi, päälliköiksi ja johtajiksi. Osa pestattiin pääkonttoriin, jota muualla Suomessa eli kentällä kutsuttiin Puuhamaaksi. Osa sijoittui kentälle, pääkonttorin puheissa Loma-Suomeen.

Loma-Suomen ja Puuhamaan yhteiseloa leimasi hurtti huumori, jossa toisen osapuolen tehtävien ja töiden määrää ja merkitystä vähäteltiin. Irvailu oli ankaraa, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoista: kaikki ymmärsivät keskinäisen riippuvuuden ja yhteistyön tärkeyden. Toista ei olisi ilman toista.

Kaiholla muistelen tuota lämminhenkistä kilpailua nyt, kun kunnallisvaalit ja suuri sote-uudistus maakuntajakoineen ovat nostaneet pintaan ikiaikaisen maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun. Kumpi kuppaa kumpaa? Kenelle kellot soittavat, kenelle kunnian kukko laulaa? Tässä kisassa puhaltavat kylmät ja totiset tuulet.

Valtakunnan kaikentietäjäksi itsensä nostaneen Tuomas Enbusken kolumni (IL 10.3.2017) aiheesta kuvastaa tilannetta hyvin. Enbuske kirjoittaa: ”Miksi maalaiset ovat tyhmempiä kuin kaupunkilaiset? Suomen pitää välittömästi juhlavuotensa kunniaksi aloittaa projekti, jossa suomalaiset pelastetaan metsistä haahuilemasta.”

Tarkoituksellinen provosointi poiki odotetusti valtavat määrät kommentteja puolesta ja vastaan. Useimpien taso on sellainen, ettei niitä tee mieli toistaa palstalla, jota saattaa lukea joku tolkun ihminen. Joita havaintojeni mukaan on sekä maalla että kaupungeissa. Näppituntumani tosin on, että enemmän ensin kuin viimeksi mainituissa. Saatan toki olla väärässäkin.

Maailman mittakaavassa Suomessa ei kaupunkeja edes ole, metropoleista puhumattakaan. Koko maan väkimäärä ei riitä sellaiseen. On isoja ja vähän pienempiä taajamia. Paljon pieniä kyliä. Ja vielä enemmän korpea. Olemme kaikki maalaisia. Voisimme lopettaa turhan käräjöinnin ja keskittyä yhteisten etujen ajamiseen.

Suurin osa Helsinki vastaan muu Suomi -ottelun ilmiöistä lähinnä naurattaa. Kun kyse on Kittilän kultakaivoksesta tai kunnanjohtajan irtisanomisesta, asia kuuluu kaikille, tai paremminkin kaikille muille kun kittiläläisille itselleen, jotka ovat auttamatta jäävejä omissa asioissaan. Pääkaupungin ja muiden maalikylien viisailta satelee neuvoja ja huuto on hirmuinen, kun jääräpäiset maajussit ja poronpurijat eivät suostu niitä nöyrästi noudattamaan.

Mutta annas olla, kun maaseudun väki ottaa kantaa vaikkapa Malmin lentokentän alueen rakentamiseen. Takki kääntyy ketterästi – Malmi on Helsingin asia, se kuuluu vain helsinkiläisille. Kukaan muu ei saa kommentoida, ja aivan erityisesti pääministeri Juha Sipilä (keskusta) ei saa olla Malmista mitään mieltä. Ja jos onkin, pitäköön tietonaan. Vaietkoon visusti ikänsä.

Stadi vastaan lande -keskusteluista kumpuaa kuitenkin joskus niin syvä ja synkkä viha, ettei se jaksa huvittaa. Maaseutuun kohdistuva kauna on samaa sukua kepuvihan kanssa. Se elää täällä pääkaupunkiseudulla, jota mahtipontisesti myös Metropolialueeksi kutsutaan, niin vahvana, että monien sivistyneinä itseään pitävien ihmisten lausunnot keskustan politiikasta ja poliitikoista lähentelevät rasistista vihapuhetta.

Puoluerajat ylittävä katkeruus on jo pitkään henkilöinyt Juha Sipilään, joka ei voi päättää tai tehdä mitään oikein. Tekemättä ei myöskään saa jättää. Ja vielä vähemmän muuttaa mieltään.

Kaikki vääryydet ja vitsaukset mielitoimittajan työpaikan vaihdosta ministerikollegojen sairauksiin ovat pääministerin vika. Pahemmista pulmista – esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton palkkalinjauksista tai edellisen hallituksen tekemistä koulutusmäärärahojen leikkauksista – puhumattakaan.

Kukaan ei sentään ole vielä syyttänyt Sipilää Jussi Halla-ahon ehdokkuudesta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Mutta kun tarkkaan tutkii ja kaivaa, eiköhän asia korjaannu.

Halla-ahon mahdollinen valinta on jo helppo nakki. Samoin päinvastainen tulos.

Sipilän syytä kumpikin.      

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Koillissanomien Suomi100-juhlalehdessä (30.3.2017, s. 31).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, vaalit, sote, maaseutu, kaupunki, Enbuske

SOTE ON KUNTAVAALIEN TÄRKEIN ASIA

Keskiviikko 8.3.2017 klo 15:13

Yle_kuntavaalit_puheenjohtajat_tentissa.jpg

 

YLEN kuntavaalitentissä (7.3.2017)  puhuttiin paljon sotesta. Twitterissä taivasteltiin, ettei asian käsittely puolueiden puheenjohtajien tenttiin kuulu, koska sosiaali- ja terveysasioista päätetään vuoden 2019 alusta alkaen maakunnissa. Keskustelua moitittiin turhaksi parran pärinäksi ja sapelien kalisteluksi.

Olen täysin päinvastaisella kannalla. Sote on vaalien tärkein asia, sillä nyt valittavat päättäjät varmistavat, että Suomen historian suurimmaksi kutsuttu julkisen hallinnon remontti saadaan omassa kunnassa kunnialla maaliin. Puheenjohtajat puolestaan vastaavat jättimäisen ja monimutkaisen hankeen suunnittelusta ja valvonnasta valtion tasolla. Siksi katsoin tentin tarkkaan ja kuulin monta mielenkiintoista kantaa ja kommenttia.

Sekä oppositio että hallitus olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja hallinnon uudistus on tarpeen. Jopa valinnanvapaus, jota alun perin halusi vain kokoomus, sai periaatteessa (vaan ei käytännössä) kannatusta yli puoluerajojen. Siihen yksimielisyys jäi. Hämmentävältä tuntuu, ettei eduskunnalle annetusta yli tuhatsivuisesta lakiesityksestä löytynyt opposition mielestä yhtään hyvää asiaa. Kävi mielessä, onko esitys kaikilta osin tuttu ja ymmärretty.

Opposition suurin huoli oli valinnanvapaus. Ihmisten kykyä valita itselleen paras palveluntuottaja epäiltiin vahvasti, pahimmillaan asiakaspoloinen joutuisi tyytymään julkisen sotetuottajan palveluun.

Tässä on (ainakin) kaksi kummallista asiaa.

Miksi asiakas ei osaisi valita itselleen sopivaa sotepalvelua? Osaahan hän nytkin. Ja kaikki muut palvelut päälle. Jatkossa valintaa helpottaisivat vielä parantuneet talous- ja tulostiedot. Ja se seurata ja raportointi, jota maakunta ostajana vaatii. Esille nostettiin esimerkiksi muistisairaat ja moniongelmaiset nuoret, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Eivät heidän asiansa nykyisinkään kovin hyvällä tolalla ole, jollei heitä joku muu auta. Se lienee tilanne jatkossakin.

Aivan erityisen kummallista oli, että useita kertoja esitettiin totena oletus, että julkinen sotepalvelu olisi väistämättä huonompaa kuin yksityinen. Opposition visioissa sitä käyttäisivät vain ne, jotka eivät muuta voi. Mistä tieto on peräisin? Esimerkiksi jonotusaikojen osalta väite on nykyisin totta, mutta mikä saa esimerkiksi Sari Essayahin (kristillisdemokraatit) olettamaan, että tilanne säilyisi ikuisesti ennallaan. Hoidon laadun suhteen taas julkinen pärjää jo nykyisin yksityiselle oikein hyvin. Jatkossa kilpailun lisääntymisen olettaisi johtavan pikemminkin siihen, että laatu paranee kaikkialla.

Yhtiöittäminen herätti intohimot. Antti Rinteen (SDP) ja Li Anderssonin (vasemmistoliitto) puheissa jopa ilmestyskirjan pedot kalpenivat sen rinnalla. Juha Sipilä (keskusta) muistutti, että yhtiöittäminen on rakenteellinen ratkaisu ja pyrki painottamaan sisältöä sen sijaan, muut hallituspuolueet komppasivat.

Varsin vähälle huomiolle jäi se, että yhtiöittämällä saadaan kaikki palveluntuottajat samalle vertailuviivalle: tilinpäätöksistä voidaan lukea ja analysoida tuotot, kulut, kannattavuus ja tehokkuus.  Ja monta muuta asiaa, jotka nyt ovat julkisen sektorin kirjanpidon kiemuroiden kätköissä. Läpinäkyvyys, jota peräänkuulutetaan ainakin juhlapuheissa, olikin äkkiä uhka. Kilpailusta, joka yleensä ajatellaan parantavan laatua ja laittavan hinnan kohdalleen, tuli kustannuksia kasvattava ja laatua latistava pulmageneraattori.

Seinälle maalattiin myös yksityisen palveluntuottaja kavala ahneus ja asiakkaan valikointi. Kapitalistille kelpaisivat vain parhaat, siis terveimmät asiakkaat, kerma kuorittaisiin ja köyhät ja huonokuntoiset saisivat kylmää kyytiä.  

Tässä ohitetaan (ainakin) kaksi olennaista asiaa.

Palvelun tuottajan valitsee asiakas. Jos kotiportin tienoilta ei löydy muuta kuin julkinen tuottaja, liikennevälineillä pääsee. Lisäksi unohtuu, että jo nykyisin suuri osa joutuu matkustamaan pitkiäkin matkoja palveluiden ääreen, myös niiden julkisten. Kaikki kun eivät asu taajamissa. Samalla autolla, bussilla tai taksilla suhautetaan jatkossa kaikkien palveluiden oville.

Toiseksi kannattaa huomata, että kaikki sotepalvelut ostaa maakunta. Ja tällä ostajalla on aivan poikkeuksellisen suuri valta. Se esimerkiksi päättää palveluista, hinnasta ja valitsee tuottajat. Se määrää laadun ja sen kriteerit ja mittarit. Jos maakunnat eivät näillä valtuuksilla kykene varmistamaan hyviä palveluita kaikille, vikaa kannattanee etsiä lähinnä ihmisistä, ei järjestelmästä. Jossa toki on varmasti vielä pitkään paljon parantamisen varaa.

PS: Somessa kiertää kuva soten ohjauksen ja valvonnan tavoitetilasta. Sille nauretaan pilkallisesti, pääosin siksi, että sitä pidetään kauhistuttavan monimutkaisena ja sekavana.  Ei kannattaisi. Kaikki, jotka ovat nykytilasta vastaavia kaavioita piirtäneet tai nähneet, tietävät, että ne ovat vähintään yhtä sekavia ja monimutkaisia, elleivät sitten pahempia. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi ehdokkaita on ollut vaikea löytää. Edessä on iso urakka, josta kiitosta ei ole tulossa. Haukkuja ja pilkkaa sen sijaan piisaa varmasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, kuntavaalit, Yle, vaalitentti