Share |

Juttutalon blogissa

YLEN VAIKEA TEHTÄVÄ

Keskiviikko 31.5.2017 klo 5:00

insight4.jpg

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan (U&A) vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen joutui jättämään tehtävänsä maanantaina.

Ylegateksi ristitty kalabaliikki alkoi puoli vuotta sitten, kun pääministeri Juha Sipilä sydämistyi Salla Vuorikosken jutusta, jossa ruodittiin valtion rahoitusta Terrafame Oy:lle.

Aluksi Jussi Eronen, Vuorikosken pomo jo kolmen yhtiön palveluksessa, ilmoitti erostaan. Hän väitti Jääskeläisen antaneen Sipilän vaikuttaa Ylen journalismiin ja rajoittaneen hänen henkilökohtaista sananvapauttaan. Samasta syystä lähtivät myös Vuorikoski ja A-studion juontaja Susanne Päivärinta. Jääskeläinen kiisti väitteet. U&A:n päälliköt tukivat esimiestään, ja Päätoimittajien Yhdistys muistutti toimittajien käyttävän työssään työnantajansa sananvapautta, eivät omaansa.

Jupakka jatkui kanteluilla, tuomioilla, kohukirjalla ja auditoinnilla.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi äänin 6 – 6 langettavan: Jääskeläinen oli taipunut ulkopuoliseen painostukseen. Viis siitä, että päätoimittaja todisti toista. Viis siitä, että hänet tunnetaan älykkäänä, analyyttisenä ja nopeana päätöksentekijänä, joka ei muiden mielipiteistä horju tai heilu.

Mediamelun jatkuessa Ylen hallitus taipui tilaamaan ulkopuolisen arvion talon journalistisesta päätöksenteosta. Auditoijaksi valittiin Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää.

Samaan aikaan toisaalla Terrafame-jutun tiimi – Eronen, Vuorikoski ja freelancer Jarno Liski – kirjoittivat paljastuskirjan tuskanhetkistään Aten koneessa. Ylegate-kirja sai paljon ilmaista mainosta maamme medioissa, Yle mukaan lukien.

Mäenpää perusti arvionsa 48 henkilön haastatteluun. Kuulluista osa oli vapaaehtoisia, osan Mäenpää valitsi itse. Hän kertoi halunneensa kuulla erityisesti talosta lähteneitä toimittajia. Arvostetun tutkijan haastateltavajoukossa on ammattiauditoijan näkökulmasta iso ongelma: otos on vino, se ei edusta tasapuolisesti ja kattavasti auditoinnin kohdealueita.

Arvion piti kattaa kaikki Ylen viisi sisältöyksikköä, mutta yli 80 % haastateltavista työskenteli Jääskeläisen yksikön kahdessa toimituksessa, joiden henkilöstö muodostaa vain murto-osan Ylen kolmetuhatpäisestä ammattilaisjoukosta. Eipä ihme, että Mäenpää löysi puutteita juuri Jääskeläisen yksiköstä. Objektiiviseen ja yleispätevään arvioon pyrkivä auditoija selvittää hiljaisen enemmistön kannan. Mäenpää menetteli päinvastoin: hän kuuli vapaaehtoisia ja ovet paukkuen lähteneitä. Eipä ihme, että Mäenpäälle kerrotut arviot olivat sangen kriittisiä.

Auditointimenetelmänä olisi pitänyt käyttää myös aineiston analyysia. Sen avulla olisi pitänyt todentaa erityisesti virheiden käsittely ja perustella, miksi Terrafame-jutun editointi oli poikkeuksellista, kuten jutun tiimi, JSN ja Mäenpää väittivät. Moni muu kun arvioi sen olleen tavanomaista.

Ongelmista huolimatta professorin raportti on arvokas. Yleisarvionaan Mäenpää totesi Ylen toimivan riippumattomasti ja talon journalistisen päätöksenteon olevan asianmukaisella tolalla. Nämä positiiviset arviot on julkisessa keskustelussa sivuutettu, ja keskitytty puutteisiin ja suosituksiin. Näistä hätkähdyttävin lienee se, että Mäenpää kehotti Yleä riskin ottoon, uutisoimaan ”vähän epävarmojakin” asioita. Jääskeläinen ilmoitti olevansa asiasta eri mieltä, josta minä Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien suurkuluttajana ilahduin kovasti.

Iloni osoittautui ennenaikaiseksi, sillä mediajahti tiivistyi ja huipentui Atte Jääskeläisen lähtöön. Sananvapauden sankarit saivat riemuvoittonsa. Nyt vaaditaan jo lisää päitä vadille.

Toivon yhä, että Yle olisi jatkossakin media, joka ei juokse skuuppien perässä ja jossa faktojen lisäksi mielikuvat ovat mahdollisimman totta. Riskin otto sekä epävarmat ja valikoidut faktat jääkööt muille. Objektiivinen totuus on illuusio, mutta voi sitä silti tavoitella.

 

Kolumni on julkaistu myös Koillissanomissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yle, Ylegate, Jääskeläinen

SOTE ON KUNTAVAALIEN TÄRKEIN ASIA

Keskiviikko 8.3.2017 klo 15:13

Yle_kuntavaalit_puheenjohtajat_tentissa.jpg

 

YLEN kuntavaalitentissä (7.3.2017)  puhuttiin paljon sotesta. Twitterissä taivasteltiin, ettei asian käsittely puolueiden puheenjohtajien tenttiin kuulu, koska sosiaali- ja terveysasioista päätetään vuoden 2019 alusta alkaen maakunnissa. Keskustelua moitittiin turhaksi parran pärinäksi ja sapelien kalisteluksi.

Olen täysin päinvastaisella kannalla. Sote on vaalien tärkein asia, sillä nyt valittavat päättäjät varmistavat, että Suomen historian suurimmaksi kutsuttu julkisen hallinnon remontti saadaan omassa kunnassa kunnialla maaliin. Puheenjohtajat puolestaan vastaavat jättimäisen ja monimutkaisen hankeen suunnittelusta ja valvonnasta valtion tasolla. Siksi katsoin tentin tarkkaan ja kuulin monta mielenkiintoista kantaa ja kommenttia.

Sekä oppositio että hallitus olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja hallinnon uudistus on tarpeen. Jopa valinnanvapaus, jota alun perin halusi vain kokoomus, sai periaatteessa (vaan ei käytännössä) kannatusta yli puoluerajojen. Siihen yksimielisyys jäi. Hämmentävältä tuntuu, ettei eduskunnalle annetusta yli tuhatsivuisesta lakiesityksestä löytynyt opposition mielestä yhtään hyvää asiaa. Kävi mielessä, onko esitys kaikilta osin tuttu ja ymmärretty.

Opposition suurin huoli oli valinnanvapaus. Ihmisten kykyä valita itselleen paras palveluntuottaja epäiltiin vahvasti, pahimmillaan asiakaspoloinen joutuisi tyytymään julkisen sotetuottajan palveluun.

Tässä on (ainakin) kaksi kummallista asiaa.

Miksi asiakas ei osaisi valita itselleen sopivaa sotepalvelua? Osaahan hän nytkin. Ja kaikki muut palvelut päälle. Jatkossa valintaa helpottaisivat vielä parantuneet talous- ja tulostiedot. Ja se seurata ja raportointi, jota maakunta ostajana vaatii. Esille nostettiin esimerkiksi muistisairaat ja moniongelmaiset nuoret, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Eivät heidän asiansa nykyisinkään kovin hyvällä tolalla ole, jollei heitä joku muu auta. Se lienee tilanne jatkossakin.

Aivan erityisen kummallista oli, että useita kertoja esitettiin totena oletus, että julkinen sotepalvelu olisi väistämättä huonompaa kuin yksityinen. Opposition visioissa sitä käyttäisivät vain ne, jotka eivät muuta voi. Mistä tieto on peräisin? Esimerkiksi jonotusaikojen osalta väite on nykyisin totta, mutta mikä saa esimerkiksi Sari Essayahin (kristillisdemokraatit) olettamaan, että tilanne säilyisi ikuisesti ennallaan. Hoidon laadun suhteen taas julkinen pärjää jo nykyisin yksityiselle oikein hyvin. Jatkossa kilpailun lisääntymisen olettaisi johtavan pikemminkin siihen, että laatu paranee kaikkialla.

Yhtiöittäminen herätti intohimot. Antti Rinteen (SDP) ja Li Anderssonin (vasemmistoliitto) puheissa jopa ilmestyskirjan pedot kalpenivat sen rinnalla. Juha Sipilä (keskusta) muistutti, että yhtiöittäminen on rakenteellinen ratkaisu ja pyrki painottamaan sisältöä sen sijaan, muut hallituspuolueet komppasivat.

Varsin vähälle huomiolle jäi se, että yhtiöittämällä saadaan kaikki palveluntuottajat samalle vertailuviivalle: tilinpäätöksistä voidaan lukea ja analysoida tuotot, kulut, kannattavuus ja tehokkuus.  Ja monta muuta asiaa, jotka nyt ovat julkisen sektorin kirjanpidon kiemuroiden kätköissä. Läpinäkyvyys, jota peräänkuulutetaan ainakin juhlapuheissa, olikin äkkiä uhka. Kilpailusta, joka yleensä ajatellaan parantavan laatua ja laittavan hinnan kohdalleen, tuli kustannuksia kasvattava ja laatua latistava pulmageneraattori.

Seinälle maalattiin myös yksityisen palveluntuottaja kavala ahneus ja asiakkaan valikointi. Kapitalistille kelpaisivat vain parhaat, siis terveimmät asiakkaat, kerma kuorittaisiin ja köyhät ja huonokuntoiset saisivat kylmää kyytiä.  

Tässä ohitetaan (ainakin) kaksi olennaista asiaa.

Palvelun tuottajan valitsee asiakas. Jos kotiportin tienoilta ei löydy muuta kuin julkinen tuottaja, liikennevälineillä pääsee. Lisäksi unohtuu, että jo nykyisin suuri osa joutuu matkustamaan pitkiäkin matkoja palveluiden ääreen, myös niiden julkisten. Kaikki kun eivät asu taajamissa. Samalla autolla, bussilla tai taksilla suhautetaan jatkossa kaikkien palveluiden oville.

Toiseksi kannattaa huomata, että kaikki sotepalvelut ostaa maakunta. Ja tällä ostajalla on aivan poikkeuksellisen suuri valta. Se esimerkiksi päättää palveluista, hinnasta ja valitsee tuottajat. Se määrää laadun ja sen kriteerit ja mittarit. Jos maakunnat eivät näillä valtuuksilla kykene varmistamaan hyviä palveluita kaikille, vikaa kannattanee etsiä lähinnä ihmisistä, ei järjestelmästä. Jossa toki on varmasti vielä pitkään paljon parantamisen varaa.

PS: Somessa kiertää kuva soten ohjauksen ja valvonnan tavoitetilasta. Sille nauretaan pilkallisesti, pääosin siksi, että sitä pidetään kauhistuttavan monimutkaisena ja sekavana.  Ei kannattaisi. Kaikki, jotka ovat nykytilasta vastaavia kaavioita piirtäneet tai nähneet, tietävät, että ne ovat vähintään yhtä sekavia ja monimutkaisia, elleivät sitten pahempia. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi ehdokkaita on ollut vaikea löytää. Edessä on iso urakka, josta kiitosta ei ole tulossa. Haukkuja ja pilkkaa sen sijaan piisaa varmasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, kuntavaalit, Yle, vaalitentti

TOTUUS JA TODISTEET: Ylen faktantarkistus ei vakuuta

Torstai 9.2.2017 klo 14:47

Totta_vai_tarua.jpg

 

YLE uutisoi jo toista viikkoa ahkerasti kaksoiskansalaisia syrjivästä kohtelusta Puolustusvoimissa. Ylen mukaan asiasta on annettu sekä kirjallisia (sähköpostitse) että suullisia ohjeita. Ohjeita alettiin kutsua epävirallisiksi Puolustusvoimien kiistettyä virallisen ohjeistuksen olemassaolon.

Sittemmin pallo on lennellyt puolelta toiselle.

Yle pitää kiinni väitteistään: luottaa nimettömään lähteeseensä ja heille näytettyihin sähköposteihin. Puolutusvoimat taas kiistää johdonmukaisesti ohjeistuksen – sekä virallisen että epävirallisen – edelleen. Kaksi yksittäistapausta, joissa on toimittu ja viestitty virheellisesti eli lain vastaisesti ja syrjivästi, on tosin myönnetty. Toista näistä tutkii KRP.

Yhdestä asiasta osapuolten ja yleisönkin kesken tuntuu vallitsevan varsin suuri yksimielisyys. Vuodelta 2003 peräisin oleva kaksoiskansalaisuuslaki kaipaa pikaisesti uudistamista.  Ja nimenomaan rajoittavaan suuntaan: turvallisuussyistä kahden maan kansalaisten pääsy joihinkin – muun muassa Puolustusvoimien – tehtäviin ja virkoihin pitäisi estää. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja moni muu silmäätekevä on antanut tukensa ajatukselle, ja Ylekin komppaa.

Monet muut mediat toistavat Ylen uutisia. Puolustusministeri Jussi Niinistöä joukkoineen moititaan vääristä reaktioista, huonosta viestinnästä ja jopa valehtelusta. Ylen uutista pidetään totena ja todisteita kiistattomina, Niinistön toimia kummallisina ja Puolustusvoimien aiemmin hyvää uskottavuutta vaarantavina. Niinistöllä, joka puolestaan arveli Suomen suhteiden Venäjään vaarantuneen, arvellaan keulivan.

Somen keskustelua seuraamalla saa kuvan, että yleisö tuntuu olevan pääosin Puolustusvoimien puolella. Somekansan mielestä Ylellä ja medialla keulii; uutisointi on turhaa ja omiaan aiheuttamaan haittaa Suomelle. Kaksoiskansalaisuuslaki on epäkelpo ja se pitää uusia.

Minäkään en oikein löydä Ylen ylläpitämän mediahälyyn aihetta. Jokaisessa organisaatiossa tehdään mokia ja aivan erityisesti viestinnän saralla. Mitä isompi talo, sitä varmemmin viesti vääristyy ja muuttuu matkan varrella, suullinen viesti varmasti ja kirjallinenkin usein. Viestinnän virheet johtavat usein vilpittömään, mutta silti virheelliseen toimintaan.

Minua kiusaa aivan tavattomasti lähdetiedon nimettömyys ja salaisuus. Kahdenkymmenen vuoden ura tehtävissä, joihin olennaisena osana kuului vastaanottaa luottamuksellisia epäilyjä erilaisista väärinkäytöksistä ja vastata niiden riippumattomasta tutkinnasta, on opettanut minut suhtautumaan nimettömiin ilmiantoihin, samoin kuin sähköposteihin, suurella varauksella.

Jokaisesta talosta löytyy itsensä kaltoin kohdelluksi tuntevia tai muuten pettyneitä palkollisia. Jotkut heistä (onneksi harvat) ovat tilaisuuden tullen alttiita kostamaan: vuotamaan luottamuksellisia tietoja, tavoitteenaan aiheuttaa haittaa työnantajalleen ja niille, joiden katsovat olevan kohtelustaan vastuussa. He tarttuvat tilaisuuteen hanakasti, jos ilmiannon voi tehdä nimettömänä ja vieläpä valtakunnan johtavan median avustuksella. Isossa talossa ilmiantaja saa helposti mukaan muutaman muun katkeroituneen kellokkaan, mutta ei monia. Ylen jos jonkun luulisi tämän tietävän.

Mitä tulee sähköpostitodisteisiin, niiden luotettavuus on erittäin huono. Sähköposteja on helppo manipuloida, irrottaa asiayhteydestään, poistaa tai lisätä niihin osia, tekstiä ja liitteitä. Tiivistäen: sähköpostiin voi luottaa vain silloin, jos voidaan käydä sama viestiketju läpi kaikkien osapuolten näkökulmasta ja järjestelmän ylläpitäjän valtuuksin alkuperäisestä tietokannasta, tässä tapauksessa Puolustusvoimien. Tällaista todistusaineistoa Ylellä ei ole hallussaan, ja jos olisi, se olisikin oikeasti ison uutisen ja huolen aihe.

Faktat ja faktantarkistus ovat tämän päivän mediassa suuressa huudossa ja hyvästä syystä. Nimetön lähde ja sähköpostit eivät pitkän kokemuksen perusteella täytä luotettavien faktojen vaatimusta. Mikäli muuta ei ole tarjolla, Yleltä puuttuu pitävä näyttö.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaksoiskansalaisuus, Yle, Puolustusvoimat, puolustusministeri, Jussi Niinistö, Sauli Niinistö, kaksoiskansalaisuuslaki