Share |

Juttutalon blogissa

JOHTAMISEN VIRHEIDEN PITKÄ VARJO

Sunnuntai 1.4.2018 klo 21:37

ballet.jpg

Taidealoilla kuohuu. Metoo-kampanja, joka rohkaisee naisia ilmiantamaan heitä seksuaalisesti ahdistelleita miehiä, on laajentunut kattamaan kaikenlaisen vallan väärinkäytön.

Nyt ovat vuorossa miehet, joiden menestyksen taustalta on paljastunut epäasiallista ja huonoa johtamista. Osa johdettavista on kokenut johtamismenetelmät ahdistavina ja loukkaavina, toisille niistä ei ole aiheutunut haittaa tai mielipahaa. Jokaisen kokemus on silti hänelle itselleen tosi.

Näkyvin tapaus lienee elokuvaohjaaja Aku Louhimies, jonka kahdeksan naisnäyttelijää ilmiantoi Ylen nettijutussa 19.3.2018, viikkoa ennen Jussi-gaalaa, jossa jaettiin elokuva-alan palkinnot vuodelta 2017. Samana iltana Louhimies saapui Ylen A-studioon, jossa häntä vastassa oli toimittaja Kirsi Heikelin lisäksi kolme elokuvan ammattilaista. Vaikka Heikel kertoi, ettei kyseessä ole julkinen tuomioistuin, sellainen siitä tuli.

Toisenlainen esimerkki on maanantaina 25.3.2018 julkistettu tieto, että Suomen kansallisoopperan ja -baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve on siirretty syrjään, koska hän on käyttäytynyt työssään epäasiallisesti. Tälläkin kertaa huono käytös ja johtaminen ovat saaneet jatkua vuosia, vaikka niistä on kerrottu julkisesti. Sitä on vaikea ymmärtää. Kiitosta voi silti antaa tavasta, jolla talon uusi pääjohtaja Gita Kadambi tarttui asiaan tiedon saatuaan. Akuutti ongelma ratkaistiin viivytyksettä ja asian käsittelyn ilmoitettiin jatkuvan organisaation sisällä. Ylen A-studiossa esiintyi rauhallinen, asiallinen ja selkeäsanainen pääjohtaja, joka ei syyllistänyt edeltäjiään tai demonisoinut ketään asianosaisista. Katse oli tulevassa ja paremmassa.

Louhimiehen jalkapuu sen sijaan huipentui Jussi-gaalaan, jossa hänet tuomittiin monesti sekä ennen että jälkeen yleisön vuoden parhaaksi elokuvaksi äänestäneen Tuntematon sotilas -elokuvan kiitospuhetta. Puheessaan Louhimies pyysi, jälleen kerran, anteeksi käytöstään, kertoi epäonnistuneensa ohjaajana ja hakevansa ammattiapua. Anteeksipyyntö ei tälläkään kertaa kelvannut kaikille, lynkkaus jatkui sekä mediassa että somen turuilla ja toreilla.

Näyttelijöinä ja ohjaajina tunnetut Tiina Lymi ja Leea Klemola osallistuivat Louhimiehen arvosteluun MTV:n ohjelmissa. Kuuntelin kummissani, kun molemmat vakuuttivat kiihkeästi, ettei ohjaajan valtaa tai päätöksiä edelleenkään voi eikä saa kyseenalaistaa, sillä siitä seuraisi kaaos. Sellaista ei voisi sallia, sillä kuvauspäivä maksaa maltaita, jopa kymmeniä tuhansia. Ilmeisesti he eivät tiedä, että tällainen autoritäärinen ajattelutapa ja johtaminen ovat mennyttä aikaa muilla toimialoilla. Ja kyllä sielläkin huonosta johtamisesta seuraa kymmenien tuhansien ja paljon isompienkin summien menetykset päivätasolla. Hyvä ja asiallinen johtaminen onnistuu ilman vanhankantaista komentoa ja käskystystä.

Jussi-gaalan kiitetyimmän puheen piti miessivuosasta palkittu Hannu-Pekka Björkman. Puheen lopuksi hän kannusti kollegojaan arvioimalla, että elokuva-ala on keihäänkärki. Björkman siis olettaa, että alan esimerkkiä seuraten muualla alkaa samanlainen vallankäytön ja johtamistapojen uudistus. Siinä hän on pahasti väärässä – elokuva-ala on asiassa jälkijunassa, ehkä jopa junan vihon viimeisessä vaunussa.

Metoo-ilmiö jatkuu varmasti vielä pitkään. Toivoisin hartaasti, että nyt valtaan päässeet naiset – sillä siitä tässä on lopulta kyse – osaisivat käyttää sitä viisaammin ja vastuullisemmin kuin ne miehet, joiden toiminta on paljastunut epäasialliseksi ja vastuuttomaksi. Toivon, että valtaa käytettäisiin rakentamaan, uudistamaan ja purkamaan sukupuolten vastakkainasettelua sekä ihmisten ja ryhmien turhia rajoja. Ei repimään, syyllistämään, tuomitsemaan ja luomaan ristiriitoja sukupuolten välille tai rakentamaan uusia siiloja, muureja ja poteroita. Juuri nyt ei hyvältä näytä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallisbaletti, Kenneth Greve, Louhimies, #metoo

ME TOO

Keskiviikko 27.12.2017

sukupuolet_tasapaino.jpg

 

Lokakuun lopulla median valtasi seksuaalista häirintää vastustava Me too -kampanja. ”Minä myös” -kampanja rohkaisee naisia kertomaan kokemuksiaan, ja antamaan ilmi häirintään ja ahdisteluun syyllistyneitä miehiä.

Uutisvirran alkulähteet löytyvät New York Timesin sivuilta: lehti kertoi elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ahdistelleen seksuaalisesti aloittelevia näyttelijöitä ja avustajiaan. Me too -paljastukset sosiaalisessa mediassa puolestaan käynnisti amerikkalaisnäyttelijä Alyssa Milano. Pian aiheeseen tartuttiin kaikissa medioissa ja työpaikoilla, elokuvayhtiöstä eduskuntaan ja muihin vallan palatseihin.

Seuraavaksi alkoi pudotuspeli. Moni korkeassa asemassa ollut vallankäyttäjä sai hyvästellä nykyisen tehtävänsä, osa pelkän epäilyn perusteella tai kymmenien vuosien takaisista synneistä syytettynä. Yhä useampi nainen uskaltautui mukaan. Seksuaalinen häirintä sai kasvot ja ankaran tuomion.

Hyvä näin, ajattelin aluksi, sillä tiesin, että Me too oli itse asiassa alkanut jo vuosikymmen sitten. Silloin lähtökohtana oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Se on törkeää väkivaltaa, jonka kitkemiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen, olipa kohteena lapsi tai aikuinen.

Mutta kun keskustelu eteni ja laajeni, mieleen hiipi epäilys kampanjan oikeutuksesta. Me too -varjon alla aletiin tuoda esiin tekoja, jotka ovat valovuoden päässä alkuperäisestä ajatuksesta.

Takamukselle taputtelusta, rumista puheista, käden laskemisesta reidelle ja jopa perään viheltelystä puhutaan samalla vakavuudella kuin rikoksista, jotka traumatisoivat uhrin ja voivat pahimmillaan pilata koko loppuelämän. Vakavia tekoja en vähättele, mutta kummastelen kovin, jos aikuinen nainen, ja vähän nuorempikin, ei saa tehtyä selväksi, että taputtelu tai muu vastaava on syytä lopettaa hetimiten. Apua on myös saatavilla. Niinä harvoina kertoina, kun minua on selkeästi häiritty, apuun rientäneiden herrasmiesten toiminta herätti monin verroin enemmän mielihyvää kuin kännipäisten törppöjen -pahaa. Asia hoidettiin nopeasti ja turhaa kohua välttäen: ihmisarvo säilyi myös häiritsijöillä. Jotka selvin päin häpesivät ja pahoittelivat, ja menettivät tietenkin tapausta todistaneiden kollegojen arvostuksen. Se oli minusta riittävä rangaistus tekoon nähden. Minulle ei traumoja tullut.

Me too -kampanjassa kiusaa myös se, että siinä arvioidaan menneiden vuosikymmenten tapahtumia nykypäivän kriteerein. Käsi sydämelle: kuka meistä olisi valmis allekirjoittamaan kaikki kolme-neljäkymmentä vuotta vanhat ajatuksensa ja käsityksenä sukupuolta, seksuaalisuutta tai tasa-arvoa koskevissa asioista? Minä en ainakaan. Yhteiskunta, arvot, asenteet ja moraalikäsitykset ovat muuttuneet ja kehittyneet, minä niiden mukana. Tutkittua tietoa ja sitä kautta sivistystä ja suvaitsevaisuutta on tullut lisää meille kaikille.  

Me too -ilma on sakeanaan katkeraa kostoa ja huomion hakemista. Toisenlaisiakin näkökulmia on esitetty. Kansainvälisesti tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapace vaati myös naisia vastuuseen. ”Monet naiset ovat itse pelanneet peliä ja kiivenneet sen avulla eteenpäin urallaan. He ovat sillä tavalla päässet sisäpiiriin, osallistuneet ’peliin’ ja käyttäneet sitä omaksi edukseen”, hän totesi Svenska Dagbladetille haastattelussa. ”Tuottajat ja ohjaajat eivät pystyisi toimimaan kuten ovat toimineet, jos kukaan ei lähtisi mukaan leikkiin.”  

Mitä sinä sanoisit kutsusta työhaastatteluun hotellihuoneeseen, kahden kesken, irstailustaan tunnetun työnantajan kanssa? Minä sanoisin ”ei”. Sillä jos menisin, olisi se minusta merkki siitä, että olisin valmis hyväksymään seksin hintana työpaikasta. Eikä se silloin olisi vain seksiä vaativan osapuolen vika. Vaan myös minun. Me too. 

Kolumni on julkaistu ensin Koilissanomissa 27.12.2017.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Metoo, seksuaalinen häirintä, seksuaalinen ahdistelu