Share |

Juttutalon blogissa

PÄIVI ANTTIKOSKI VÄITTI TULLEENSA SYRJITYKSI - paraniko naisten asema ja tasa-arvo työelämässä?

Sunnuntai 16.9.2018 klo 17:29

VÄÄRINKÄSITYSTEN välttämiseksi on syytä aluksi sanoa: syrjintä on mielestäni tuomittavaa ja tasa-arvo kuuluu kaikille. Molempien asioiden osalta on vielä paljon tehtävää.

Suomen Kuvalehti kertoi 20. heinäkuuta, että äitiys esti Päivi Anttikosken valinnan Aamulehden päätoimittajaksi (SK 20.7.2018). Uutinen nousi heti monien muiden medioiden otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa keskustelu käynnistyi ärhäkkäänä. Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne, jonka Kuvalehti nimesi syrjintään syypääksi, tuomittiin keskustelussa törkeästä vallan väärinkäytöstä. Yhtiön puolustuspuheet sivuutettiin vääristelynä ja valheina. Lisätietoja toivovien kyseenalaistajien päälle satoi tulta ja tulikiveä taantumuksellisuuden takia.

Kuulun kyseenalaistajien harvaan joukkoon, mutta taantumuksellisuutta en tunnusta. Aikaisempi ammatti ja ura on opettanut, että ensimmäinen tai yleinen johtopäätös ei aina ole oikea. Etenkin, jos se perustuu valikoituun ja yksipuoliseen tietoon. Kuvalehden ensimmäisestä jutusta heräsi epäilys, että uutinen perustui hakijan käsitykseen siitä, mikä oli valitsematta jäämisen syy. Myöhemmin epäilys vahvistui todeksi (SK 27.7.2018).

Käsitys ei ole fakta. Aivan erityisesti se ei ole fakta silloin, kun joku esittää näkemyksensä jonkun muun päätösten tai toiminnan perusteista tuntematta kokonaisuutta. Se on vain käsitys, joka perustuu erittäin rajattuun ja epätäydelliseen informaation. Jos informaatio on lisäksi suullista, ja mukana monia välikäsiä, kuten tässä tapauksessa, tuon käsityksen uutisoiminen faktana on vähintäänkin tarkoitushakuista, ja varsin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella harhaanjohtavaa. Pahimmillaan se on suoranaista valehtelua. Olipa virheen taso mikä tahansa, laatujournalismiin menettely ei ainakaan kuulu. Ei edes silloin, jos käsitys myöhemmin osoittautuu oikeaksi.

Paivi_Anttikoski.jpg

Päivi Anttikoski on valtioneuvoston kanslian viestintäosaston osastopäällikkö. Valintaprosessi tehtävään oli käynnissä samaan aikaan kuin Almamedia haki päätoimittajaa Aamulehteen. KUVA: LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA

Almamedia on kiistänyt Suomen Kuvalehden tulkinnan ja kertonut valinnan perustuneen kokonaisuuteen, ja pahoitellut Anttikoskelle syntynyttä väärinkäsitystä sen perusteista. Almamedian mukaan äitiys ei ollut peruste, eikä Anttikoski ykkösehdokas ennen viimeistä haastattelua, kuten tämä väitti. Jostakin syystä Almamedian antamia ja useiden henkilöiden vahvistamia tietoja pidetään valheina, ja Anttikosken kertomia, useiden henkilöiden kiistämiä puolestaan totuutena. Aluksi näytti siltä, että asia jää sometuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta onneksi poliisi tarttui asiaan ja käynnisti esitutkinnan, josta Itä-Uudenmaan poliisi on ilmoittanut tiedottavansa seuraavana kerran viikolla 34, ja ennemmin tai myöhemmin saamme viranomaisten kannan kiistanalaiseen asiaan. Valitettavasti se ei välttämättä muuta somessa jo annettua tuomiota, jos kanta sattuu poikkeamaan siitä.

En tiedä totuutta Aamulehden päätoimittajan valinnan perusteista, eikä sitä monisyisessä asiassa ole ehkä edes olemassa, mutta johdon valintaprosesseihin olen perehtynyt eri rooleissa. Johtotehtäviin valittaessa loppusuoralle päätyy yleensä henkilöitä, joiden välille ei pätevyyden, osaamisen ja kokemuksen perusteella eroa synny. Päätös perustuu siis muihin seikkoihin. Näistä tärkeimpiä lienee hakijan ja hänen tulevan esimiehensä keskinäinen ammatillinen arvostus ja luottamus, jota kutsutaan usein myös henkilökemiaksi. Jos sitä ei jo ole, tai ei tavatessa synny, hakijan tulevassa tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat heikot.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Minna Janhonen ilmaisee luottamuksen merkityksen vastuuhenkilöiden valinnassa näin: "Pitää yksinkertaisesti löytää oikeanlainen tyyppi, jonka tekemiseen voi luottaa, ja joka voi luottaa takaisin … sillä luottamuksessa on aina kyse vastavuoroisesta suhteesta."

trust2.jpg

Johtaminen on luottamusbisnestä, jossa on kyse vastavuoroisesta suhteesta.

Sen perusteella, että Päivi Anttikoski päätti tuoda asian julkisuuteen sen sijaan että olisi käsitellyt sen päätöksentekijöiden kanssa, ja mitä asiasta on tähän mennessä kerrottu, ei voi välttyä vaikutelmalta, että luottamusta ei tällä kertaa ollut riittävästi. Henkilökemiat eivät toimineet kummankaan osapuolen osalta. Ja jos tilanne oli tuo, Almamedian ratkaisu oli oikea – ottamatta lainkaan kantaa siihen, mitä valintaprosessin eri vaiheissa oli sanottu tai tarkoitettu tai oliko luottamuspulalle asianmukaisia perusteita, joiden joukkoon perhesuhteet eivät tietenkään kuulu.

Moni on kiittänyt Anttikoskea siitä, että hän toi asian julkisuuteen, ja arvioinut tämän edistävän naisten tasa-arvoa työelämässä ja helpottavan heidän pääsyään ylimpään johtoon ja vallankäyttäjiksi. Pahaa pelkään, että vaikutus saattaa olla päinvastainen.

Johtaminen on luottamusbisestä. Jos on olemassa riski, että valintaprosessin vaiheet päätyvät julkiseen keskusteluun ja mainevaurioihin, sitä pyritään välttämään. Potentiaaliset naisehdokkaat saattavat siis karsiutua jo hakujen aikaisissa vaiheissa, riippumatta siitä, onko maineriski naishakijoiden kohdalla suurempi kuin miesten, kuten nyt julkisuuteen päätyneiden tapausten perusteella vaikuttaa olevan. Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

trust32.jpg

Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

Yllätin itseni pohtimasta, pitääkö jatkossa jo työhakemuksessa ilmoittaa, etten aio lähteä ruotimaan valintaa julkisuudessa, kävi niin tai näin. Tai että kykenen sitoutumaan organisaation tavoitteisiin ja yhteistyöhön esimieheni kanssa, vaikka emme olisi kaikista asioista samaa mieltä. Ja jos en kykene, ongelman ratkaisu on se, että hakeudun muihin tehtäviin. Enpä olisi uskonut joutuvani mokomaa miettimään. Enkä ole laisinkaan ilahtunut siitä, että tasa-arvoani työelämässä, jossa en koe olevan sukupuolestani johtuvia puutteita, on näin pyytämättäni parannettu.

Kirjoitus on julkaistu ensin Valta & Vastuu -verkkolehdessä 17.8.2018.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Alma Media, Kai Telanne, Päivi Anttikoski, syrjintä, työelämä

RELATKAA VÄHÄN NAISET (JA MIEHET)

Sunnuntai 4.9.2016 klo 19:25

Joensuun kaupunki etsii uusia johtajia. Rekrytointi-ilmoituksen kuvassa pöydän päässä istuu parrakas legoukko avain kädessään. Saman pöydän ympärillä on joukko muita legoakkoja ja -ukkoja. Tekstissä toivottiin muun muassa, että hakijalla olisi huumorintajua ja ego, joka ”pystyisi kannattelemaan myös hieman löysempää solmiota.”

Tästäpä närkästyivät naiset sankoin joukoin. Moni mieskin osallistui yhteisen mielipahan jakamiseen. Tulkinnan mukaan haku oli selvästi suunnattu vain miehille, naiset älkööt vaivautuko.

Mikäli avainta olisi heilutellut partasuun vieressä istuva kiharatukkainen nainen helmet kaulassaan ja ilmoituksen teksti olisi ollut sukupuolineutraalimpi – olisi vaikkapa toivottu "löysempää solmiota tai nutturaa” – pelkään pahoin, että naisten nokka olisi mennyt nykkyrään ilmoituksen stereotyyppisestä naiskuvasta.

Haikeana muistelen kaukaista aikaa, kun minut nuorena apulaisjohtajana päätettiin johtoryhmässä ”korottaa mieheksi”. Tavoite oli, ettei mieskollegojen tarvinnut pyytää anteeksi pikkutakin riisumista, vältellä vähänkin ronskimpaa kielenkäyttöä tahi kammeta pystyyn joka kerta, kun nousin tuoliltani. Ehdotus oli tarkoitettu humoristiseksi kohteliaisuudeksi, ja sellaisena sen otin ilomielin vastaan.

Päätöksen jälkeenkin miehet avasivat minulle ja muille naisille oven, tarjosivat tuolin ja auttoivat takin päälle tai pois, jos satuimme naulakolle samaan aikaan. Kevyt kosketus käsivarteen tai selkään kuului asiaan miehen ohjatessa naisvierastaan esimerkiksi huoneesta toiseen tai pöytään. En koskaan kokenut sitä epämiellyttäväksi, en edes silloin, jos en sattunut pitämään koskettajaa eroottisesti puoleensavetävänä. Silloin oli vielä itsestään selvää, ettei kaikki koskettaminen ollut tarkoitettu eroottiseksi. Eikä sitä siitä näkökulmasta myöskään arvotettu tai arvioitu.

Kaipaan myös kevyttä flirttiä, jonka sukupuolisen häirinnän pelko on melkein hyydyttänyt. Muistan, kun muinoin satuimme kolmen nuoren naisen porukalla samaan hissiin silloisen Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Esko Ollilan ja parin mieskollegan kanssa. Ollila kiitteli onneaan tavatessaan ”ihanat naiset hississä”. Toinen mieskollegoista varoitteli sukupuolisesta häirinnästä, johon Ollila ykskantaan tokaisi: ”Sen toivossahan tässä eletään.” Hissistä poistui iloinen joukko ihania naisia ja mukavia miehiä, joilla kaikilla oli hymy herkässä vielä pitkän aikaa tapahtuman jälkeen.

Esimerkkini ovat vuosien takaa, sillä nykyisin yksikään täysijärkinen mies (siis suurin osa suomalaismiehistä) ei mokomaan rohkenisi työaikana ryhtyä. Paikalla kun saattaa olla tai asiasta voi myöhemmin kuulla joku, jolla on solmio, nuttura tai pipo liian tiukalla.

Relatkaa vähän naiset (ja miehet). Huumori on hyvä lääke moneen vaivaan ja se myös ehkäisee ennalta mielipahaa, närkästystä ja pöyristystä. Niitä on nykyisin liikkeellä aivan liian paljon.

Ihan varmuuden vuoksi totean vielä, että kannatan kaikkien ihmisten – sukupuolesta riippumatta – tasa-arvoa. Vastustan syrjintää millä tahansa perusteella. Kannatan lämpimästi myös kohtuutta, järjen käyttöä, harkintaa, vastuullisuutta, hyvää ja kohteliasta käytöstä, muiden huomiointia ja positiivista asennetta elämään ja sen kaikkiin ilmiöihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tasa-arvo, syrjintä, huumori, Joensuu