Share |

Juttutalon blogissa

KYLLÄ EI ONNISTU IKINÄ

Keskiviikko 26.4.2017 klo 14:09

Some-Thoughts-On-Failure.jpg

SOTE – tuo suuri ja mahtava julkisen hallinnon remontti, sosiaali- ja terveyspalveluiden uljas uudistus – käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Halusit tai et. Ja moni ei kyllä halua, jos mediaa uskoo.

Tiedotusvälineet marssittavat kilpaa – opposition hurratessa hilpeänä – professoreita, virkamiehiä, lääkäreitä ja muita tietäjiä kertomaan, ettei onnistu. Pieleen menee. On huono, ja hätäisesti valmisteltu. Peräti juosten kustu. Siitä huolimatta, että suunnitteluun on kulunut jo edellinen hallituskausi, ja iso osa monesta sen edeltäjästäkin.

Hallituksen pahimmat virheet näyttäisivät olevan nopeus ja avoimuus. Sote-maratonin loppusuoralla mennään liian lujaa. Pikaiset päätökset aiotaan panna toimeen oman kauden kuluessa – toki valmiiksi luultujen ja torsoiksi todettujen peruminen on herättänyt vielä suurempaa närää. Synkin synti on pyytää kommentteja keskeneräiseen asiaan – omin voimin ei silti saa puuhata yhtään mitään.

Antti Rinne (demarit) jopa uhosi peruvansa hallituksen hölmön hankkeen, jahka pääsee valtakunnassa vallan kahvaan. Silti ei tullut voittoa vaaleissa, kuten presidenttiehdokas Donland Trumpille, joka niin ikään lupasi nollata edeltäjänsä terveydenhuoltouudistuksen Yhdysvalloissa.

Sote-uudistus on Suomessa tarpeen, siitä sentään oppositio on hallituksen kanssa samaa mieltä. Siihen yksimielisyys jää.  

Suurin huoli on valinnanvapaus. Tuo kokoomuksen lempilapsi, joka saa periaatteessa – vaan ei käytännössä – kannatusta yli puoluerajojen. Ihmisten kykyä valita itselleen paras sote-tuottaja epäillään oppositiossa vahvasti.

Tässä on (ainakin) kaksi kummallista asiaa.

Miksi ihmiset eivät osaisi valita itselleen sopivaa sote-tuottajaa? Osaavathan he nytkin. Ja kaikki muut tavarat ja palvelut päälle. Jatkossa valintaa helpottaisivat vielä julkiset talous- ja tulostiedot, ja muu raportointi, jota maakunta ostajana vaatii.

Toisen omituisen väitteen mukaan julkiset sote-palvelut ovat väistämättä huonompia kuin yksityiset. Opposition visiossa pahin kohtalo olisi niillä poloisilla, jotka joutuisivat tyytymään julkiseen. Mihin väite perustuu? Jonotusajat ovat toki julkisella sektorilla iso pulma, mutta vaikka vauhdissa hävitään, hoidon laadussa pärjätään yksityiselle hyvin. Odottaa sopii, että kilpailu korjaa nykytilaa myös nopeuden suhteen.

Palveluntuotannon yhtiöittäminen, se vasta herättää intohimot ja saa mielikuvituksen laukkaan. Vastustajat maalaavat piruksi seinälle yksityisen tuottajan ahneuden ja asiakkaan valikoinnin. Kapitalisteille kelpaavat vain parhaat, siis terveimmät asiakkaat. Kerma kuoritaan, köyhät ja kipeät saavat kylmää kyytiä – tuloksena vähän tekoja ja paljon laskuja. 

Kiitosta ei saa edes se, että yhtiöittäminen tuo kaikki tuottajat samalle vertailuviivalle: tilinpäätöksistä voidaan lukea ja analysoida tuotot, kulut, kannattavuus ja tehokkuus.  Ja monta muuta asiaa, jotka nyt ovat julkisen sektorin kirjanpidon kiemuroiden kätköissä. Jos tekoja on laskujen loppusummaan nähden vähän, se näkyy varmasti.

Läpinäkyvyys, jota juhlapuheissa peräänkuulutetaan, on nyt uhka. Kilpailu, jonka yleensä ajatellaan laittavan hinnan ja laadun kohdalleen – ensimmäisen alas ja jälkimmäisen ylös – toimii nyt nurin perin.

Tässä ohitetaan (ainakin) kaksi olennaista asiaa: asiakas ja ostaja.

Sote-tuottajan valitsee asiakas. Jos kotiportin tienoilta ei löydy vaihtoehtoja, liikennevälineillä pääsee. Jo nykyisin suuri osa kansalaisista joutuu matkustamaan pitkiä matkoja palveluiden ääreen, myös niiden julkisten. Kaikki kun eivät asu taajamissa.

Sote-palvelut ostaa maakunta. Ja tällä ostajalla on poikkeuksellisen suuri valta. Se esimerkiksi päättää palveluista ja hinnasta, ja valitsee tuottajat. Se määrää laadun ja sen kriteerit ja mittarit.

Jos maakunnat eivät näillä valtuuksilla kykene varmistamaan hyviä palveluita kaikille, vikaa kannattanee etsiä lähinnä ihmisistä, ei järjestelmästä. Jossa toki on varmasti vielä pitkään paljon parantamisen varaa.

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Koillissanomissa 26.4.2017.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, oppositio, kilpailu, laatu, valinnanvapaus, yhtiöittäminen

LOMASUOMI JA PUUHAMAA

Keskiviikko 5.4.2017 klo 20:03

kiista3.jpg

Kultaisen 80-luvun kulutusjuhlien loppusuoralla Posion tyttö pääsi Kansallispankkiin töihin, kun parikymmentä nuorta naista ja miestä valittiin esimiesharjoittelijoiksi satojen hakijoiden joukosta. Olimme kotoisin eri puolilta Suomea, maalta ja kaupungeista.

Aluksi vietimme viikkoja pankin koulutuskeskuksessa Tanskarlassa, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua ryhdyimme tositoimiin – dealereiksi, meklareiksi, päälliköiksi ja johtajiksi. Osa pestattiin pääkonttoriin, jota muualla Suomessa eli kentällä kutsuttiin Puuhamaaksi. Osa sijoittui kentälle, pääkonttorin puheissa Loma-Suomeen.

Loma-Suomen ja Puuhamaan yhteiseloa leimasi hurtti huumori, jossa toisen osapuolen tehtävien ja töiden määrää ja merkitystä vähäteltiin. Irvailu oli ankaraa, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoista: kaikki ymmärsivät keskinäisen riippuvuuden ja yhteistyön tärkeyden. Toista ei olisi ilman toista.

Kaiholla muistelen tuota lämminhenkistä kilpailua nyt, kun kunnallisvaalit ja suuri sote-uudistus maakuntajakoineen ovat nostaneet pintaan ikiaikaisen maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun. Kumpi kuppaa kumpaa? Kenelle kellot soittavat, kenelle kunnian kukko laulaa? Tässä kisassa puhaltavat kylmät ja totiset tuulet.

Valtakunnan kaikentietäjäksi itsensä nostaneen Tuomas Enbusken kolumni (IL 10.3.2017) aiheesta kuvastaa tilannetta hyvin. Enbuske kirjoittaa: ”Miksi maalaiset ovat tyhmempiä kuin kaupunkilaiset? Suomen pitää välittömästi juhlavuotensa kunniaksi aloittaa projekti, jossa suomalaiset pelastetaan metsistä haahuilemasta.”

Tarkoituksellinen provosointi poiki odotetusti valtavat määrät kommentteja puolesta ja vastaan. Useimpien taso on sellainen, ettei niitä tee mieli toistaa palstalla, jota saattaa lukea joku tolkun ihminen. Joita havaintojeni mukaan on sekä maalla että kaupungeissa. Näppituntumani tosin on, että enemmän ensin kuin viimeksi mainituissa. Saatan toki olla väärässäkin.

Maailman mittakaavassa Suomessa ei kaupunkeja edes ole, metropoleista puhumattakaan. Koko maan väkimäärä ei riitä sellaiseen. On isoja ja vähän pienempiä taajamia. Paljon pieniä kyliä. Ja vielä enemmän korpea. Olemme kaikki maalaisia. Voisimme lopettaa turhan käräjöinnin ja keskittyä yhteisten etujen ajamiseen.

Suurin osa Helsinki vastaan muu Suomi -ottelun ilmiöistä lähinnä naurattaa. Kun kyse on Kittilän kultakaivoksesta tai kunnanjohtajan irtisanomisesta, asia kuuluu kaikille, tai paremminkin kaikille muille kun kittiläläisille itselleen, jotka ovat auttamatta jäävejä omissa asioissaan. Pääkaupungin ja muiden maalikylien viisailta satelee neuvoja ja huuto on hirmuinen, kun jääräpäiset maajussit ja poronpurijat eivät suostu niitä nöyrästi noudattamaan.

Mutta annas olla, kun maaseudun väki ottaa kantaa vaikkapa Malmin lentokentän alueen rakentamiseen. Takki kääntyy ketterästi – Malmi on Helsingin asia, se kuuluu vain helsinkiläisille. Kukaan muu ei saa kommentoida, ja aivan erityisesti pääministeri Juha Sipilä (keskusta) ei saa olla Malmista mitään mieltä. Ja jos onkin, pitäköön tietonaan. Vaietkoon visusti ikänsä.

Stadi vastaan lande -keskusteluista kumpuaa kuitenkin joskus niin syvä ja synkkä viha, ettei se jaksa huvittaa. Maaseutuun kohdistuva kauna on samaa sukua kepuvihan kanssa. Se elää täällä pääkaupunkiseudulla, jota mahtipontisesti myös Metropolialueeksi kutsutaan, niin vahvana, että monien sivistyneinä itseään pitävien ihmisten lausunnot keskustan politiikasta ja poliitikoista lähentelevät rasistista vihapuhetta.

Puoluerajat ylittävä katkeruus on jo pitkään henkilöinyt Juha Sipilään, joka ei voi päättää tai tehdä mitään oikein. Tekemättä ei myöskään saa jättää. Ja vielä vähemmän muuttaa mieltään.

Kaikki vääryydet ja vitsaukset mielitoimittajan työpaikan vaihdosta ministerikollegojen sairauksiin ovat pääministerin vika. Pahemmista pulmista – esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton palkkalinjauksista tai edellisen hallituksen tekemistä koulutusmäärärahojen leikkauksista – puhumattakaan.

Kukaan ei sentään ole vielä syyttänyt Sipilää Jussi Halla-ahon ehdokkuudesta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Mutta kun tarkkaan tutkii ja kaivaa, eiköhän asia korjaannu.

Halla-ahon mahdollinen valinta on jo helppo nakki. Samoin päinvastainen tulos.

Sipilän syytä kumpikin.      

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Koillissanomien Suomi100-juhlalehdessä (30.3.2017, s. 31).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, vaalit, sote, maaseutu, kaupunki, Enbuske

SOTE ON KUNTAVAALIEN TÄRKEIN ASIA

Keskiviikko 8.3.2017 klo 15:13

Yle_kuntavaalit_puheenjohtajat_tentissa.jpg

 

YLEN kuntavaalitentissä (7.3.2017)  puhuttiin paljon sotesta. Twitterissä taivasteltiin, ettei asian käsittely puolueiden puheenjohtajien tenttiin kuulu, koska sosiaali- ja terveysasioista päätetään vuoden 2019 alusta alkaen maakunnissa. Keskustelua moitittiin turhaksi parran pärinäksi ja sapelien kalisteluksi.

Olen täysin päinvastaisella kannalla. Sote on vaalien tärkein asia, sillä nyt valittavat päättäjät varmistavat, että Suomen historian suurimmaksi kutsuttu julkisen hallinnon remontti saadaan omassa kunnassa kunnialla maaliin. Puheenjohtajat puolestaan vastaavat jättimäisen ja monimutkaisen hankeen suunnittelusta ja valvonnasta valtion tasolla. Siksi katsoin tentin tarkkaan ja kuulin monta mielenkiintoista kantaa ja kommenttia.

Sekä oppositio että hallitus olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja hallinnon uudistus on tarpeen. Jopa valinnanvapaus, jota alun perin halusi vain kokoomus, sai periaatteessa (vaan ei käytännössä) kannatusta yli puoluerajojen. Siihen yksimielisyys jäi. Hämmentävältä tuntuu, ettei eduskunnalle annetusta yli tuhatsivuisesta lakiesityksestä löytynyt opposition mielestä yhtään hyvää asiaa. Kävi mielessä, onko esitys kaikilta osin tuttu ja ymmärretty.

Opposition suurin huoli oli valinnanvapaus. Ihmisten kykyä valita itselleen paras palveluntuottaja epäiltiin vahvasti, pahimmillaan asiakaspoloinen joutuisi tyytymään julkisen sotetuottajan palveluun.

Tässä on (ainakin) kaksi kummallista asiaa.

Miksi asiakas ei osaisi valita itselleen sopivaa sotepalvelua? Osaahan hän nytkin. Ja kaikki muut palvelut päälle. Jatkossa valintaa helpottaisivat vielä parantuneet talous- ja tulostiedot. Ja se seurata ja raportointi, jota maakunta ostajana vaatii. Esille nostettiin esimerkiksi muistisairaat ja moniongelmaiset nuoret, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään. Eivät heidän asiansa nykyisinkään kovin hyvällä tolalla ole, jollei heitä joku muu auta. Se lienee tilanne jatkossakin.

Aivan erityisen kummallista oli, että useita kertoja esitettiin totena oletus, että julkinen sotepalvelu olisi väistämättä huonompaa kuin yksityinen. Opposition visioissa sitä käyttäisivät vain ne, jotka eivät muuta voi. Mistä tieto on peräisin? Esimerkiksi jonotusaikojen osalta väite on nykyisin totta, mutta mikä saa esimerkiksi Sari Essayahin (kristillisdemokraatit) olettamaan, että tilanne säilyisi ikuisesti ennallaan. Hoidon laadun suhteen taas julkinen pärjää jo nykyisin yksityiselle oikein hyvin. Jatkossa kilpailun lisääntymisen olettaisi johtavan pikemminkin siihen, että laatu paranee kaikkialla.

Yhtiöittäminen herätti intohimot. Antti Rinteen (SDP) ja Li Anderssonin (vasemmistoliitto) puheissa jopa ilmestyskirjan pedot kalpenivat sen rinnalla. Juha Sipilä (keskusta) muistutti, että yhtiöittäminen on rakenteellinen ratkaisu ja pyrki painottamaan sisältöä sen sijaan, muut hallituspuolueet komppasivat.

Varsin vähälle huomiolle jäi se, että yhtiöittämällä saadaan kaikki palveluntuottajat samalle vertailuviivalle: tilinpäätöksistä voidaan lukea ja analysoida tuotot, kulut, kannattavuus ja tehokkuus.  Ja monta muuta asiaa, jotka nyt ovat julkisen sektorin kirjanpidon kiemuroiden kätköissä. Läpinäkyvyys, jota peräänkuulutetaan ainakin juhlapuheissa, olikin äkkiä uhka. Kilpailusta, joka yleensä ajatellaan parantavan laatua ja laittavan hinnan kohdalleen, tuli kustannuksia kasvattava ja laatua latistava pulmageneraattori.

Seinälle maalattiin myös yksityisen palveluntuottaja kavala ahneus ja asiakkaan valikointi. Kapitalistille kelpaisivat vain parhaat, siis terveimmät asiakkaat, kerma kuorittaisiin ja köyhät ja huonokuntoiset saisivat kylmää kyytiä.  

Tässä ohitetaan (ainakin) kaksi olennaista asiaa.

Palvelun tuottajan valitsee asiakas. Jos kotiportin tienoilta ei löydy muuta kuin julkinen tuottaja, liikennevälineillä pääsee. Lisäksi unohtuu, että jo nykyisin suuri osa joutuu matkustamaan pitkiäkin matkoja palveluiden ääreen, myös niiden julkisten. Kaikki kun eivät asu taajamissa. Samalla autolla, bussilla tai taksilla suhautetaan jatkossa kaikkien palveluiden oville.

Toiseksi kannattaa huomata, että kaikki sotepalvelut ostaa maakunta. Ja tällä ostajalla on aivan poikkeuksellisen suuri valta. Se esimerkiksi päättää palveluista, hinnasta ja valitsee tuottajat. Se määrää laadun ja sen kriteerit ja mittarit. Jos maakunnat eivät näillä valtuuksilla kykene varmistamaan hyviä palveluita kaikille, vikaa kannattanee etsiä lähinnä ihmisistä, ei järjestelmästä. Jossa toki on varmasti vielä pitkään paljon parantamisen varaa.

PS: Somessa kiertää kuva soten ohjauksen ja valvonnan tavoitetilasta. Sille nauretaan pilkallisesti, pääosin siksi, että sitä pidetään kauhistuttavan monimutkaisena ja sekavana.  Ei kannattaisi. Kaikki, jotka ovat nykytilasta vastaavia kaavioita piirtäneet tai nähneet, tietävät, että ne ovat vähintään yhtä sekavia ja monimutkaisia, elleivät sitten pahempia. Ehkä tässä on yksi syy siihen, miksi ehdokkaita on ollut vaikea löytää. Edessä on iso urakka, josta kiitosta ei ole tulossa. Haukkuja ja pilkkaa sen sijaan piisaa varmasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, kuntavaalit, Yle, vaalitentti

AAMULLA KAIKKI ON TOISIN

Lauantai 7.11.2015 klo 10:47 - Taina Kivelä

Sotemallit_ja_valtapuoleet.gif

Aamulla kaikki on toisin, riita ratkaistu ja kirkko rakennettu keskelle kylää. Yön tunteina hallitus kokosi sosiaali- ja terveysalueita koskevassa kiistassaan rivinsä ja päätyi 18 itsehallintoalueeseen ja 15 Sote-alueeseen.

Ylen mallintaman vallanjaon näkökulmasta molemmat aluejaot tuottaisivat nykytilassa lähes samanlaisen vallanjaon toimiessaan vaalien perustana, kuten kuvasta näkyy.

Paljon porua, vähän villoja, tekisi mieli sanoa, mutta tuskin asia aivan näin on. Maanantaina saadaan arvioitavaksi lisää tietoa mallin yksityiskohdista, joissa lienee ratkaistuna muitakin suuren uudistuksen kipukohtia, josta kiistassa oli lopulta kyse. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote, hallituskriisi

SOTE-SOTA JA ALUEIDEN VALTIAAT

Perjantai 6.11.2015 klo 18:21 - Taina Kivelä

Yle on piirtänyt karttoja eri Sote-mallien vaihtoehdoista ja uutisoi, että Keskustan suosima 18 alueen malli toisi puolueelle alueellisen vallan jättipotin, puolet alueista.

Tarkemmin Ylen karttoja tiiraillessa huomaa helposti, että alueiden lukumäärällä ei Keskustalle kovin suurta väliä ole: se pärjää kaikissa vaihtoehdoissa hyvin. Alueista sille tulisi pienimmillään 40 prosenttia (viiden alueen malli) ja suurimmillaan 60 prosenttia (kymmenen  alueen malli), kuten kaaviosta jutun alla nähdään.

Keskustan valitsema 18 alueen malli on itse asiassa toiseksi huonoin tarjotuista vaihtoehdoista, jos kriteerinä on Ylen laskentaopin mukainen alueellinen valta.

Sen sijaan kokoomukselle alueiden lukumäärällä on iso merkitys. Sen alunperin suosima viiden alueen malli toisi sille jättipotin, 60 prosentti alueista, kun taas 18 alueen mallissa se olisi suurin puolue vain 28 prosentilla alueista. Lisäksi se saisi kaikissa yli kymmenen alueen malleissa riesoikseen pahimman hallituskilpakumppaninsa sosiaalidemokraattien hallitsemia alueita. Kokoomuksen kompromissiksi mainostamasta viidentoista alueen mallista ei tosin ole karttaa olemassa.

Perussuomalaiset taas viis veisaavat alueiden määrästä ymmärrettävästä syystä. Mikään malli ei tuo sille yhdellekään alueella valtapuolueen roolia.

Tarkastelu saa tuumamaan, olisiko sittenkin niin, että alueiden määrällä mitattu suhteellinen valta on kynnyskysymys vain kokoomukselle, ja muilla ratkaisevat muut asiat?

Sotemallit_ja_valta.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sote