Share |

Juttutalon blogissa

PÄIVI ANTTIKOSKI VÄITTI TULLEENSA SYRJITYKSI - paraniko naisten asema ja tasa-arvo työelämässä?

Sunnuntai 16.9.2018 klo 17:29

VÄÄRINKÄSITYSTEN välttämiseksi on syytä aluksi sanoa: syrjintä on mielestäni tuomittavaa ja tasa-arvo kuuluu kaikille. Molempien asioiden osalta on vielä paljon tehtävää.

Suomen Kuvalehti kertoi 20. heinäkuuta, että äitiys esti Päivi Anttikosken valinnan Aamulehden päätoimittajaksi (SK 20.7.2018). Uutinen nousi heti monien muiden medioiden otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa keskustelu käynnistyi ärhäkkäänä. Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne, jonka Kuvalehti nimesi syrjintään syypääksi, tuomittiin keskustelussa törkeästä vallan väärinkäytöstä. Yhtiön puolustuspuheet sivuutettiin vääristelynä ja valheina. Lisätietoja toivovien kyseenalaistajien päälle satoi tulta ja tulikiveä taantumuksellisuuden takia.

Kuulun kyseenalaistajien harvaan joukkoon, mutta taantumuksellisuutta en tunnusta. Aikaisempi ammatti ja ura on opettanut, että ensimmäinen tai yleinen johtopäätös ei aina ole oikea. Etenkin, jos se perustuu valikoituun ja yksipuoliseen tietoon. Kuvalehden ensimmäisestä jutusta heräsi epäilys, että uutinen perustui hakijan käsitykseen siitä, mikä oli valitsematta jäämisen syy. Myöhemmin epäilys vahvistui todeksi (SK 27.7.2018).

Käsitys ei ole fakta. Aivan erityisesti se ei ole fakta silloin, kun joku esittää näkemyksensä jonkun muun päätösten tai toiminnan perusteista tuntematta kokonaisuutta. Se on vain käsitys, joka perustuu erittäin rajattuun ja epätäydelliseen informaation. Jos informaatio on lisäksi suullista, ja mukana monia välikäsiä, kuten tässä tapauksessa, tuon käsityksen uutisoiminen faktana on vähintäänkin tarkoitushakuista, ja varsin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella harhaanjohtavaa. Pahimmillaan se on suoranaista valehtelua. Olipa virheen taso mikä tahansa, laatujournalismiin menettely ei ainakaan kuulu. Ei edes silloin, jos käsitys myöhemmin osoittautuu oikeaksi.

Paivi_Anttikoski.jpg

Päivi Anttikoski on valtioneuvoston kanslian viestintäosaston osastopäällikkö. Valintaprosessi tehtävään oli käynnissä samaan aikaan kuin Almamedia haki päätoimittajaa Aamulehteen. KUVA: LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA

Almamedia on kiistänyt Suomen Kuvalehden tulkinnan ja kertonut valinnan perustuneen kokonaisuuteen, ja pahoitellut Anttikoskelle syntynyttä väärinkäsitystä sen perusteista. Almamedian mukaan äitiys ei ollut peruste, eikä Anttikoski ykkösehdokas ennen viimeistä haastattelua, kuten tämä väitti. Jostakin syystä Almamedian antamia ja useiden henkilöiden vahvistamia tietoja pidetään valheina, ja Anttikosken kertomia, useiden henkilöiden kiistämiä puolestaan totuutena. Aluksi näytti siltä, että asia jää sometuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta onneksi poliisi tarttui asiaan ja käynnisti esitutkinnan, josta Itä-Uudenmaan poliisi on ilmoittanut tiedottavansa seuraavana kerran viikolla 34, ja ennemmin tai myöhemmin saamme viranomaisten kannan kiistanalaiseen asiaan. Valitettavasti se ei välttämättä muuta somessa jo annettua tuomiota, jos kanta sattuu poikkeamaan siitä.

En tiedä totuutta Aamulehden päätoimittajan valinnan perusteista, eikä sitä monisyisessä asiassa ole ehkä edes olemassa, mutta johdon valintaprosesseihin olen perehtynyt eri rooleissa. Johtotehtäviin valittaessa loppusuoralle päätyy yleensä henkilöitä, joiden välille ei pätevyyden, osaamisen ja kokemuksen perusteella eroa synny. Päätös perustuu siis muihin seikkoihin. Näistä tärkeimpiä lienee hakijan ja hänen tulevan esimiehensä keskinäinen ammatillinen arvostus ja luottamus, jota kutsutaan usein myös henkilökemiaksi. Jos sitä ei jo ole, tai ei tavatessa synny, hakijan tulevassa tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat heikot.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Minna Janhonen ilmaisee luottamuksen merkityksen vastuuhenkilöiden valinnassa näin: "Pitää yksinkertaisesti löytää oikeanlainen tyyppi, jonka tekemiseen voi luottaa, ja joka voi luottaa takaisin … sillä luottamuksessa on aina kyse vastavuoroisesta suhteesta."

trust2.jpg

Johtaminen on luottamusbisnestä, jossa on kyse vastavuoroisesta suhteesta.

Sen perusteella, että Päivi Anttikoski päätti tuoda asian julkisuuteen sen sijaan että olisi käsitellyt sen päätöksentekijöiden kanssa, ja mitä asiasta on tähän mennessä kerrottu, ei voi välttyä vaikutelmalta, että luottamusta ei tällä kertaa ollut riittävästi. Henkilökemiat eivät toimineet kummankaan osapuolen osalta. Ja jos tilanne oli tuo, Almamedian ratkaisu oli oikea – ottamatta lainkaan kantaa siihen, mitä valintaprosessin eri vaiheissa oli sanottu tai tarkoitettu tai oliko luottamuspulalle asianmukaisia perusteita, joiden joukkoon perhesuhteet eivät tietenkään kuulu.

Moni on kiittänyt Anttikoskea siitä, että hän toi asian julkisuuteen, ja arvioinut tämän edistävän naisten tasa-arvoa työelämässä ja helpottavan heidän pääsyään ylimpään johtoon ja vallankäyttäjiksi. Pahaa pelkään, että vaikutus saattaa olla päinvastainen.

Johtaminen on luottamusbisestä. Jos on olemassa riski, että valintaprosessin vaiheet päätyvät julkiseen keskusteluun ja mainevaurioihin, sitä pyritään välttämään. Potentiaaliset naisehdokkaat saattavat siis karsiutua jo hakujen aikaisissa vaiheissa, riippumatta siitä, onko maineriski naishakijoiden kohdalla suurempi kuin miesten, kuten nyt julkisuuteen päätyneiden tapausten perusteella vaikuttaa olevan. Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

diversity6.jpg

Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

Yllätin itseni pohtimasta, pitääkö jatkossa jo työhakemuksessa ilmoittaa, etten aio lähteä ruotimaan valintaa julkisuudessa, kävi niin tai näin. Tai että kykenen sitoutumaan organisaation tavoitteisiin ja yhteistyöhön esimieheni kanssa, vaikka emme olisi kaikista asioista samaa mieltä. Ja jos en kykene, ongelman ratkaisu on se, että hakeudun muihin tehtäviin. Enpä olisi uskonut joutuvani mokomaa miettimään. Enkä ole laisinkaan ilahtunut siitä, että tasa-arvoani työelämässä, jossa en koe olevan sukupuolestani johtuvia puutteita, on näin pyytämättäni parannettu.

Kirjoitus on julkaistu ensin Valta & Vastuu -verkkolehdessä 17.8.2018.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Alma Media, Kai Telanne, Päivi Anttikoski, syrjintä, työelämä

TRUMP JA MEDIAN OSATOTUUDET

Lauantai 23.7.2016 klo 17:10

TOTUUS.jpg

Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump piti Clevelandin puoluekokouksessa torstaina 21.7. odotetun linjapuheensa. Nyt media pullistelee puheen analyysia ja kauhistelua. Tulkinnoissa Trumpin tiliin laitetaan populismin kepeiden multien lisäksi raskaita taakkoja: fasismia, rasismia ja muita 30-luvun koleita kaikuja (Laura Saarikoski, HS 23.7.2016).

Helsingin Sanomien mukaan Trump lukee tilastoja tarkoitushakuisesti ja nostaa esiin linjaansa tukevia osatotuuksia, valikoituja tilastoja tai suoranaisia virhetietoja (HS 23.7.2016). Esimerkiksi otetaan murhien määrä Yhdysvaltojen 50 suurimmassa kaupungissa. Se on Trumpin (ja tilastojen) mukaan kasvanut 17 prosenttia. Kainalojutussa Matti Koskinen muistuttaa, että osatotuus antaa väärän kuvan todellisuudesta: vuonna 1991, vaivaiset kaksikymmentäviisi vuotta sitten, murhia tehtiin kaksinkertainen määrä.

Hakematta mieleen tulevat Suomen hallituksen leikkauksia kauhistelevat kirjoitukset valtamedian foorumeilla. Yliopistojen määrärahojen (yliopistojen toimintamenot ja yliopistolaitoksen yhteiset menot) leikkauksien kerrotaan hakevan vertaansa ja vaarantavan kansakunnan sivistyksen, tulevaisuuden ja talouskasvun. En laita tähän linkkiä yhteen juttuun, sillä se ei tekisi oikeutta sadoille samoilla argumenteilla ratsastaville ”objektiivisille kokototuuksille”.

Otetaan vertailukohdaksi vuosi 1991. Silloin määrärahat sattuivat olemaan historiallisesti korkeimmalla tasollaan, sillä vuodesta 1987 vuoteen 1991 yliopistojen määrärahojen reaaliarvoinen yhteismäärä kasvoi keskimäärin noin 10 prosenttia vuodessa. Laman kurimuksessa rapsakka nousu pysähtyi ja esimerkiksi vuosina 1993 ja 1994 määrärahat alenivat reaalisesti noin 16 prosenttia.

Huippuvuonna 1991 yliopistomäärärahojen reaalitaso oli vuoden 1999 rahassa 4,8 miljardia markkaa. Tilastokeskuksen mukaan summa vastaa vuoden 2015 rahassa noin 1,1 miljardia euroa.

Vuonna 2015 yliopistojen valtionrahoitukseen varattiin 1,9 miljardia euroa ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen 862 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 "ennennäkemättömien" 100 miljoonan (5 prosentin) leikkausten jälkeen yliopistojen valtionrahoitukseen esitettiin 1,8 miljardia euroa ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen 858 miljoonaa euroa.

Yliopistojen määrärahat ovat siis kasvaneet vuodesta 1991 vuoteen 2016 noin 65 prosenttia. Samalla aikajaksolla Suomen BKT kasvoi Tilastokeskuksen mukaan 41,5 prosenttia.

Laura Saarikoski puolestaan tuskailee sitä, että Trumpin jenkkien nykyongelmiin syyllisiksi nimeämän eliittiväen joukkoon kuuluu myös media, joka ei sanojaan säästele sekä politiikan että kulttuurieliitin ulkopuolelle jääneen populistin ja hänen yhtä surkeiden ja halveksittavien kannattajiensa suominnassa.

Minä puolestani ihmettelen, miksi malka on niin vaikea löytää omasta silmästä?

Aurinkokuninkaat ja heidän hovinsa havahtuvat aina liian myöhään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Donald Trump, puoluekokous, presidenttiehdokas, media, osatotuus, yliopisto, yliopistojen määrärahat, leikkaus

YKSIÄÄNINEN MEDIA

Maanantai 26.10.2015 klo 12:10 - Taina Kivelä

insight7.jpg

 

Suomen sananvapaus ja median moniäänisyys on minulle ja monelle muulle tärkeä asia. Seuraan monia viestimiä saadakseni tietoa eri teemoista ja asioista tai useita eri näkökulmia samaan, yhteiskunnallisesti merkittävään teemaan. Viime aikoina intoni on alkanut kuitenkin laantua, sillä sisältö tuntuu olevan sama mediasta ja kanavasta riippumatta.

Tänään tapetilla on perussuomalaisen puoluesihteerin Sebastian Tynkkysen erottaminen puolueesta. Tahdoin tai en (en tahdo), saan tietää erottajien, erotetun, tutkijoiden, professorien, kollegojen, vastustajien, kannattajien ja kummin kaimojen kannat asiaan, vaikka en lue kuin otsikot. Palstatilasta päätellen Tynkkysen ero on Suomen politiikan ja yhteiskunnan tärkein asia juuri nyt (ei muuten ole).

Viime viikolla kohistiin (tarkennus: media kohisi) puhemies Marja Lohelan (perus) näkemyksestä asiallisesta pukeutumisesta eduskunnassa.  Lohela ei käsitystään oma-aloitteisesti julki tuonut, vaan suostui vastaamaan toimittajan asiaa koskeviin kysymyksiin politiikan toimittajien kyselytunnilla. Kävi ilmi, että Lohelan maku pukeutumisessa on konservatiivinen, ja edustajien vaatevalinnat vaikuttavat hänestä joskus liian rennoilta.

Siitähän riemu repesi.

Mediassa vastahakoinen vastaus muuttui pakottavaksi pukukoodiksi ja nykytilan riettaudeksi, vaikka Lohela ei tietääkseni kumpaakaan kantaa esittänyt. Hänen piikkinsä nämä kuitenkin surutta laitettiin. Lisäksi totena esitettiin, että puhemies arvelee naisten paljaiden olkapäiden saavan miesedustajien päät pyörälle ja ajatukset askaroimaan muussa kuin maan edussa. Mistä moinen absurdia on peräisin, sitä tarina ei kerro, ei tietääkseni ainakaan puhemiehen päästä. Sinne se kuitenkin sijoitettiin.

Lohelan tai kenenkään muunkaan vaatemaku ei minua kiinnosta. Meillä kaikilla on oma näkemyksemme asiallisesta pukeutumisesta eri tilanteissa. Virallisissa tilanteissa harkintaa helpottaa kutsussa tai oppaissa esitetty pukukoodi, jota voi halutessaan noudattaa. Jos ja kun Lohelan maku on konservatiivinen, se ei uhkaa tai haittaa mitään tai ketään, sen enempää kuin paljaat olkapäätkään.

Lohelan makua huolestuttavampaa on, jos toimittaja ei politiikan kyselytunnilla puhemieheltä edes nykyisessä poliittisessa turbulenssissa parempaa kysyttävää keksi, ja valtamediat vielä nostavat yksimielisesti ja -äänisesti asian useamman päivän uutiskärjeksi. Puhumattakaan marginaalista ja viihdeohjelmista.

Se kyllä uhkaa median uskottavuutta ja haittaa liiketoimintaa.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, puhemies, Lohela, Tynkkynen, ero

HYVÄ JUTTU

Maanantai 14.9.2015 - Taina Kivelä

tasapaino.jpg

Median murrosta on märehditty vuosia. Laatujournalismin kuolemaa on odotettu vielä kauemmin, mutta hengissä se silti sinnittelee. Sosiaalisen median lisäksi turmion tuo nyt ilmainen klikkijournalismi, jonka otsikot kirkuvat seksiä, kuolemaa ja väkivaltaa.

Ansaintalogiikka on monelta medialta murroksessa hukkunut. Hiipuvien mainostulojen sijaan ei tunnu löytyvän mitään, ja tilauskäyrät sojottavat väärään suuntaan. Haaveilipa eräs suomalainen toimittaja vastikään journalismista – ihan vakavissaan kaiketi – jota ei olisi bisneksellä pilattu.  Jätetään siis koko tarjonta Ylen huoleksi, viis moniäänisestä journalismista! Ei kai sentään.

Vasta pari vuotta sitten toimialalle tulleena olen ihmetellyt marinaa monesti. Luovan alan pitäisi kulkea kehityksen kärjessä, mutta se näyttää juuttuneen viime vuosituhannelle. Verkko uusine työvälineineen, kanavineen ja mahdollisuuksineen tuntuu olevan uhka. Monella muulla toimialalla ne ovat olleet jo vuosikymmenet arkipäivää ja uuden bisneksen lähde. Digitalisaatio on jo täällä.

Sekä some että parjattu klikkijournalismi ovat tuoneet tiedon pariin paljon niitä, jotka eivät printin laatujuttuja koskaan lukeneet. Itsestään selvänä pidetään, että laatu maksaa niin paperilla kuin netissä. Miksi siis kevyemmän klikkailun pitäisi olla ikuisesti ilmaista?

Otetaan yksinkertainen laskuharjoitus. Jos sivulatauksen hinnaksi laitetaan sentti, lukijalle kertyisi 30 klikkauksen päivätahdilla maksettavaa reilut kaksi euroa viikossa ja yhdeksän euroa kuukaudessa. Varsin vähällä rahalla saisi kuukaudessa lähes tuhat kiihottavaa kuvaa ja järkyttävää paljastusta. Juttujen kommentoinnin voisi saman tien laittaa maksulliseksi, saattaisivat silläkin saralla pulmat pienentyä.

Jos media joutuisi pulittamaan sentistään osan – esimerkiksi 10 prosenttia – maksun välittäjälle, sataan miljoonaan viikoittaiseen sivulataukseen yltävän julkaisun saama vuositulo olisi lähes 47 miljoonaa euroa. Kahdellakymmenelläviidellä miljoonalla viikkoklikillä pääsisi miltei 12 miljoonaan, viidellä miljoonalla saisi kasaan yli 2,3 miljoonaa ja miljoonalla lähes puoli miljoonaa euroa vuodessa.

TNS Gallupin mittauksissa kärjessä keikkuvilla Iltasanomilla ja Iltalehdellä viikoittaiset sivulataukset ylittävät jo reilusti 100 miljoonan rajan, viidenkympin kerhossa on muutamia julkaisuja, miljoonan ylittäjiä jo kymmenin. Sadastatuhannesta klikistä viikossa – tällaisia sivustoja on Suomessa yli sata – jäisi julkaisijalle vielä toimittajan vuosipalkan verran. Lisätuottoja toisivat kommenttien maksut ja myös vanhat ansaintakeinot: mainostulot ja tilausmaksut meiltä, jotka haluamme koko setin.

Tällä tavalla selviäisi helposti, mistä lukijat ovat valmiita maksamaan. Jos klikit loppuisivat, rapiat mullat vain sille journalismin saralle. Laatujournalismin tilanteen pitäisi parantua, kun maksuilla pitäisi kattaa vain oma tuotanto. Jos meno verkossa jatkuisi ennallaan – tissit, missit ja muut turhat julkkikset menisivät kiivaasti kaupaksi – ansaintalogiikka saattaisi kääntyä päälaelleen. Kevytjuttujen klikeillä rahoitettaisiin helposti myös monta laatujulkaisua. Tai sitten tuotettaisiin lisää kevytjuttuja.

Ideaani on moitittu huonoksi ja kysytty, miksi sellainen media, joka pärjää hyvin mainostuloilla, ottaisi riskin ja ryhtyisi laskuttamaan klikeistä. Tässäpä muutamia syitä: Vaikka nykyisellä toimintamallilla pärjää hyvin, riskin ottamalla voisi menestyä vieläkin paremmin ja saada rahaa uuteen bisnekseen, siis mahdollisuuden kasvuun ja lisätuottoihin. Riippuvuus mainostajista vähenisi, kun ansainmallissa olisi entistä useampia tulonlähteitä.  Tämä puolestaan pienentäisi yhden päärahoittajan riskiä: jos ja kun maailma taas muuttuu ja mainostulot pienenevät, klikit saattavat silti jatkua. Klikkien maksullisuuden seurauksen saattaisi myös olla tilausten kasvu, monet meistä kun pitävät parempana etukäteen tiedossa olevaa maksua kuin käytön mukaan vaihtelevaa. Ja laatujournalismin ystävänä vielä se tärkein syy: kevytjournalismin klikeillä voitaisiin rahoittaa lisää laatua ja kenties jotakin ihan uutta.

Ratkaiseva muutos entiseen on, että journalistien sijaan laadun määrittävät nyt lukijat. Ja siitähän se monen marinan taustalla oleva pelko kumpuaa. Löytyykö minun määrittämälleni laadulle lopulta maksajaa?  

Itse uskon laadun myyvän jatkossakin. Nyt vain testataan, mitä laatu on, kuka sitä pystyy tuottamaan ja mitä siitä halutaan maksaa. Ja se on hyvä juttu.

1 kommentti . Avainsanat: media, ansaintalogiikka, klikkijournalismi, laatujournalismi, journalismi, klikki, juttu, murros