Share |

Juttutalon blogissa

KLIKKIJOURNALISMIN HAUTAJAISET

Keskiviikko 20.4.2016 klo 16:33

KLIK_IN.jpg

Klikkijournalismin konstit ovat tuttuja kaikille. Keinot ovat monet, kun lukijoita houkutellaan lukemaan olemattomia uutisia, paljastuksia ilman sisältöä ja hätkähdyttäviä kuvia, joissa ihmeellisintä lienee se, että lukijat yhä uudelleen ja uudelleen menevät halpaan. Seurauksena saadaan samaa roskaa lisää, yhä enemmän ja alati kiihtyvällä tahdilla.

Yksi tämän journalismin genren tunnusmerkeistä ovat kaikenkarvaiset listat.

Mikä tahansa asia tai ilmiö puristetaan kolmeen, viiteen, seitsemään tai johonkin muuhun kahden käden sormilla laskettavissa olevaan kohtaan, pointtiin, vinkkiin, ohjeeseen, konstiin tai keinoon. Näillä mitä moninaisimmat arjen, tieteen, taiteen, talouden ja yhteiskunnan ilmiöt ratkaistaan tai selitetään käden käänteessä. Mikään ei ole liian yksinkertaista tai vaikeaa säästyäkseen pointtereiksi, pilkkojiksi, vinkkaajiksi, neuvonantajiksi ja koko kansan konstimaakareiksi ryhtyneiden journalistien sanan säihkyvältä säilältä.

Joka päivä päätän, että sai olla viimeinen kerta, kun sorrun avaamaan taas yhden huuhaa-jutun. Sillä näin tekemällä lisään pökköä pesään, jonka voimin näitä keitoksia tehdään ja lämmitetään, ja varmistan, että kökköjutuista tule koskaan loppua.

Haastan nyt kaikki mukaan klikkijournalismin tappajaisiin. Heitetään yhdessä rapiat mullat koko umpimädälle genrelle. Hautajaiset koittavat varmasti, jos kaikki noudattavat tätä viiden kohdan listaa. Aina ja alati, lipsumatta koskaan kaidalta tieltä.

1.     

Jos otsikossa kehotetaan katsomaan hätkähdyttävät, paljastavat, karmaisevat, hurmaavat, huikeat tms. kuvat kaikkien tuntemasta julkkiksesta, älä klikkaa.

Jos sellaisia kuvia olisi, ne laitettaisiin varmuudella etusivulle. Klikin takaa paljastuu linkki jonkun tuiki tuntemattoman tai aikoja sitten unohdetun entisen suuruuden tai hänen kummin kaimansa somessa julkaisemaan suttuiseen kuvaan, josta on mahdotonta tunnistaa kohdetta. Mitään ylisanoja selittävää ei ole havaittavissa, vaikka kuvia tutkisi suurennuslasin kanssa.

2.     

Mikäli sinua houkutellaan kaikkien aikojen paljastuksella, suurimmalla yllätyksellä tahi skandaalien skandaalilla, älä usko.

Jos sellainen olisi tarjolla, se lukisi kissan kokoisin kirjaimin otsikoissa ja lööpeissä. Tästä hyvä esimerkki oli Ylen Panama-papereiden hehkutus. Viikkokausia rummutettiin hätkähdyttäviä paljastuksia veronkierron ja rötöstelyn merkeissä. Ensimmäinen julkaistu tieto oli, että Nordean Luxemburgin veroparatiisin konttorilla ja sen asiakkailla on vuosikymmen sitten ollut yhteyksiä Panaman veroparatiisiin. No huh huh, jopas oli jymy-yllätys! Seuraavasi luvattiin satoja tunnettuja nimiä. Muualla maailmassa listalla oli valtion päämiehiä, poliitikkoja ja tunnettuja talouselämän vaikuttaja, joten odotukset olivat korkealla meilläkin. Mitä saimme tietää? Keke Rosberg. Jopas oli uutinen, äimän käkenä olemme kaikki! Kekellä, Suomen kenties tunnetuimmalla veropakolaisella, on ollut bisneksiä Panamassa! Kauhistuksen kanahäkki!

3.     

Jos otsikossa luvataan ratkaisu johonkin ikiaikaiseen ongelmaan tai pulmaan, älä usko.

Jos sellainen keksintö todella olisi tehty, sekä pulma että ratkaisu tungettaisiin sekä otsikkoon että ingressiin, mahtui tai ei. Klikin takaa löytyy taas linkki jollekin epämääräiselle uutissivustolle, jossa tiedeyhteisön tai muiden asiantuntijatahojen vuosikymmeniä sitten hylkäämä menninkäinen kertoo ratkaisunsa ongelmaan, jota ei ole olemassa. Tai jos on, se on olematon. Miten poistat punaviinitahra valkoisesta pöytäliinasta? (et mitenkään).  Tai ratkaisu on silminnähden väärä, mahdoton toteuttaa tai muutoin vain utopistinen, tyyliin Ratkaisu perustuu oletukseen, että kuluttajat käyttäytyvät rationaalisesti.

4.    

Mikäli sinua houkutellaan lukemaan kysymällä ”Uskoisitko jotakin?”, älä klikkaa.

Klikin takaa löytyy linkki jossakin muualla julkaistuun kolmen virkkeen mittaiseen juttuun, jossa esitetään kysymyksiä ja vastauksia, jotka ovat niin ilmeisiä, että taatusti uskoisit. Vastaus on juuri se, joka ensimmäisenä muljahtaa kenen tahansa mieleen.  Ja asia joka tapauksessa mitätön.

5.    

Jos otsikon kysymys kuuluu ”Oletko koskaan nähnyt vastaavaa?”, älä klikkaa.

Klikin alta paljastuvassa jutussa kerrotaan tai kuvataan tai linkitetään sellaisen asian äärelle, jonka olet nähnyt lukemattomia kertoja. Ja jos et ole, et haluasi nähdä nytkään.

Jos kaikki noudattavat näitä yksinkertaisia ohjeita, klikkijournalismi katoaa kuin pieru Saharaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: klikkijournalismi, journalismi

HYVÄ JUTTU

Maanantai 14.9.2015 - Taina Kivelä

tasapaino.jpg

Median murrosta on märehditty vuosia. Laatujournalismin kuolemaa on odotettu vielä kauemmin, mutta hengissä se silti sinnittelee. Sosiaalisen median lisäksi turmion tuo nyt ilmainen klikkijournalismi, jonka otsikot kirkuvat seksiä, kuolemaa ja väkivaltaa.

Ansaintalogiikka on monelta medialta murroksessa hukkunut. Hiipuvien mainostulojen sijaan ei tunnu löytyvän mitään, ja tilauskäyrät sojottavat väärään suuntaan. Haaveilipa eräs suomalainen toimittaja vastikään journalismista – ihan vakavissaan kaiketi – jota ei olisi bisneksellä pilattu.  Jätetään siis koko tarjonta Ylen huoleksi, viis moniäänisestä journalismista! Ei kai sentään.

Vasta pari vuotta sitten toimialalle tulleena olen ihmetellyt marinaa monesti. Luovan alan pitäisi kulkea kehityksen kärjessä, mutta se näyttää juuttuneen viime vuosituhannelle. Verkko uusine työvälineineen, kanavineen ja mahdollisuuksineen tuntuu olevan uhka. Monella muulla toimialalla ne ovat olleet jo vuosikymmenet arkipäivää ja uuden bisneksen lähde. Digitalisaatio on jo täällä.

Sekä some että parjattu klikkijournalismi ovat tuoneet tiedon pariin paljon niitä, jotka eivät printin laatujuttuja koskaan lukeneet. Itsestään selvänä pidetään, että laatu maksaa niin paperilla kuin netissä. Miksi siis kevyemmän klikkailun pitäisi olla ikuisesti ilmaista?

Otetaan yksinkertainen laskuharjoitus. Jos sivulatauksen hinnaksi laitetaan sentti, lukijalle kertyisi 30 klikkauksen päivätahdilla maksettavaa reilut kaksi euroa viikossa ja yhdeksän euroa kuukaudessa. Varsin vähällä rahalla saisi kuukaudessa lähes tuhat kiihottavaa kuvaa ja järkyttävää paljastusta. Juttujen kommentoinnin voisi saman tien laittaa maksulliseksi, saattaisivat silläkin saralla pulmat pienentyä.

Jos media joutuisi pulittamaan sentistään osan – esimerkiksi 10 prosenttia – maksun välittäjälle, sataan miljoonaan viikoittaiseen sivulataukseen yltävän julkaisun saama vuositulo olisi lähes 47 miljoonaa euroa. Kahdellakymmenelläviidellä miljoonalla viikkoklikillä pääsisi miltei 12 miljoonaan, viidellä miljoonalla saisi kasaan yli 2,3 miljoonaa ja miljoonalla lähes puoli miljoonaa euroa vuodessa.

TNS Gallupin mittauksissa kärjessä keikkuvilla Iltasanomilla ja Iltalehdellä viikoittaiset sivulataukset ylittävät jo reilusti 100 miljoonan rajan, viidenkympin kerhossa on muutamia julkaisuja, miljoonan ylittäjiä jo kymmenin. Sadastatuhannesta klikistä viikossa – tällaisia sivustoja on Suomessa yli sata – jäisi julkaisijalle vielä toimittajan vuosipalkan verran. Lisätuottoja toisivat kommenttien maksut ja myös vanhat ansaintakeinot: mainostulot ja tilausmaksut meiltä, jotka haluamme koko setin.

Tällä tavalla selviäisi helposti, mistä lukijat ovat valmiita maksamaan. Jos klikit loppuisivat, rapiat mullat vain sille journalismin saralle. Laatujournalismin tilanteen pitäisi parantua, kun maksuilla pitäisi kattaa vain oma tuotanto. Jos meno verkossa jatkuisi ennallaan – tissit, missit ja muut turhat julkkikset menisivät kiivaasti kaupaksi – ansaintalogiikka saattaisi kääntyä päälaelleen. Kevytjuttujen klikeillä rahoitettaisiin helposti myös monta laatujulkaisua. Tai sitten tuotettaisiin lisää kevytjuttuja.

Ideaani on moitittu huonoksi ja kysytty, miksi sellainen media, joka pärjää hyvin mainostuloilla, ottaisi riskin ja ryhtyisi laskuttamaan klikeistä. Tässäpä muutamia syitä: Vaikka nykyisellä toimintamallilla pärjää hyvin, riskin ottamalla voisi menestyä vieläkin paremmin ja saada rahaa uuteen bisnekseen, siis mahdollisuuden kasvuun ja lisätuottoihin. Riippuvuus mainostajista vähenisi, kun ansainmallissa olisi entistä useampia tulonlähteitä.  Tämä puolestaan pienentäisi yhden päärahoittajan riskiä: jos ja kun maailma taas muuttuu ja mainostulot pienenevät, klikit saattavat silti jatkua. Klikkien maksullisuuden seurauksen saattaisi myös olla tilausten kasvu, monet meistä kun pitävät parempana etukäteen tiedossa olevaa maksua kuin käytön mukaan vaihtelevaa. Ja laatujournalismin ystävänä vielä se tärkein syy: kevytjournalismin klikeillä voitaisiin rahoittaa lisää laatua ja kenties jotakin ihan uutta.

Ratkaiseva muutos entiseen on, että journalistien sijaan laadun määrittävät nyt lukijat. Ja siitähän se monen marinan taustalla oleva pelko kumpuaa. Löytyykö minun määrittämälleni laadulle lopulta maksajaa?  

Itse uskon laadun myyvän jatkossakin. Nyt vain testataan, mitä laatu on, kuka sitä pystyy tuottamaan ja mitä siitä halutaan maksaa. Ja se on hyvä juttu.

1 kommentti . Avainsanat: media, ansaintalogiikka, klikkijournalismi, laatujournalismi, journalismi, klikki, juttu, murros