Share |

Juttutalon blogissa

VALTA, VASTUU JA VALVONTA - horjuva kolmiyhteys

Sunnuntai 16.9.2018 klo 17:11 - Taina Kivelä

SUOMI on jo pitkään menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä mittauksissa, joissa arvioidaan yhteiskunnan ja yritysten hallintoa ja vastuullisuutta. Olemme maailman kymmenen parhaan joukossa demokratian toimivuudessa, kolmantena korruption vähäisyydessä  ja neljäntenä valtion hallinnon tehokkuudessa. Viisi suomalaista yritystä mahtuu puolestaan maailman sadan vastuullisimman joukkoon, näistä Neste ja Outotec viiden kärkeen. 

Mittausten valossa Suomi on siis onnistut vallan ja vastuun hallinnassa hyvin, ja monen suomalaisen kokemukset ja näkemykset viranomaisten toiminnasta vahvistavat käsitystä. Instituutioista eniten luotetaan poliisiin, koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmään, oikeuslaitokseen, puolustusvoimiin ja suomalaisiin yrityksiin.

Tone at the top – ylimmän johdon eettiset arvot, ohjaus, toiminta ja valvonta

Vahvasta luottamuksesta huolimatta – vaiko kenties pikemminkin siitä syystä – otsikoihin nousee tämän tästä vallan väärinkäytöksiä, joissa tekijöinä ovat juuri luotetuimpien instituutioiden ylimmät päätöksentekijä ja vallankäyttäjät. Juuri he, joiden tehtävänä on asettaa yhteisölle eettiset normit ja antaa niistä ohjeet, toimia itse normien toteutuksen esikuvana ja valvoa, että ohjeita noudatetaan sekä omassa organisaatiossa että sen toimitus- ja hankintaketjuissa eri puolilla maailmaa.

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus lienee räikeimpiä esimerkkejä siitä, miten koko organisaatio on vaarassa ajautua väärille teille, kun Tone at the top korruptoituu. 


Jari_Aarnio2.jpg

Jari Aarnio on Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö, jota syytetään useista rikoksista.

Jari Aarnio tuomittiin vuonna 2015 käräjäoikeudessa törkeistä virka- ja huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Hän valitti päätöksestä hovioikeuteen, jossa tapauksen käsittely on kesken. Lisäksi hänellä on lopullinen tuomio – kolme vuotta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, petoksesta ja lahjuksen ottamisesta – jutun niin sanotusta Trevoc-haarasta, joka koski Aarnion kaksoisroolia laitehankinnoissa poliisille. Aarnio ei toiminut yksin tai tyhjiössä: monet hänen alaisistaan ovat olleet syytettyinä, ja yksi heistä, Mikael Runeberg, on myös tuomittu.

Valta ja vastuu maistuvat kaikille

Jari Aarnio on kiistatta käyttänyt valtaansa väärin vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja monella eri tavalla. Miten on mahdollista, että johtavan poliisivirkamiehen rötöstely sai jatkua kenenkään puuttumatta asiaan? Viiteitä ja vaaranmerkkejä oli paljon, ja ne tulivat myös esimiesten tietoon. Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin yhteistyö Keskusrikospoliisin (KRP) kanssa oli vakavissa vaikeuksissa jo vuosituhannen alussa. Vuonna 2007 Jari Aarnion toimia epäiltiin KRP:ssä siinä määrin, että niistä käynnistettiin esitutkinta, joka tosin päättyi syyttämättäjättämispäätökseen. Aarnion esimiehet joutuivat käsittelemään Aarnion aiheuttamia ongelmia toistuvasti. Silti ei löydetty syytä puuttua tämän toimiin. Vahva luottamus on osoittautunut perusteettomaksi, tarkemmat selvitykset ja kriittinen arviointi olisivat olleet tarpeen.

Valtakunnansyyttäjälle tehtiin jo vuonna 2013 myös Aarnion esimiesten toimiin kohdistuva tutkintapyyntö, joka johti useisiin syytteisiin. Oikeusprosessi on edelleen kesken, mutta Poliisihallituksen entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä entinen apulaispoliisipäällikkö, nykyinen komentaja Lasse Aapio – kiistävät edelleen syyllistyneensä minkäänlaiseen laiminlyöntiin asiassa. Myös Keskusrikospoliisin nykyistä päälikköä Robin Lardotia vastaan on nostettu syyte esitutkinnassa saatujen uusien tietojen perusteerlla.

Nyt, kun Aarnion epäasiallisten ja rikollisten toimien laajuus ja laatu alkaa hahmottua, esimiesten kanta tuntuu kestämättömältä. Valvonta ei koskaan voi olla niin aukotonta, etteikö yksittäinen väärinkäytös olisi silti mahdollinen. Mutta näinkin systemaattinen, laaja, monimuotoinen ja pitkään jatkunut rikollinen toiminta kertoo siitä, että valvonta on joko puuttunut kokonaan tai ollut näennäistä.

Kukaan ei halua valvoa

Myös kirkko instituutiona on saanut uuden julkikuva, kun Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo on joutunut sekä kirkon sisäisen että poliisin tutkinnan kohteeksi. Häntä epäillään kirkon varojen epäasiallisesta käytöstä, lisäksi Laajasalon omistaman yrityksen talouden hoidossa ja viranomaisraportoinnissa näyttää olleen monenlaisia epäselvyyksiä, jotka ovat jatkuneet vuosia.

Kirkon johtotehtävässä työskentelevän Laajasalon kuvio on samakaltainen kuin Aarniolla: epäselvyyksiä on ollut kauan, mutta kukaan esimiehistä ei ole halunnut puuttua asiaan. Kirkon osalta on myös syytä pohtia, kuka itse asiassa on valvonnasta vastuussa oleva taho, sillä kirkon organisaation hierarkiassa sellaista ei vaikuta olevan.

Laajasalon yritystoiminnan kohdalla vastuuta näyttävät vältelleen myös viranomaiset: sekä kaupparekisterin että verottajan olisi pitänyt puuttua virheellisiin, ristiriitaisiin ja epäselviin tietoihin. Nyt tiedossa olevan perusteella näyttää todennäköiseltä, että puutteiden seurauksena verot ja muut viranomaismaksut on maksettu väärin. Ei voi välttyä ajatukselta, että verottaja kohtelee yrityksiä eriarvoisesti, sillä yleensä verottajan valvontaa pidetään pikemminkin turhan tarkkana kuin lepsuna. Teemu Laajasalon yrityksen osata valvonta näyttää olleen olematonta, tai sitä ei ole ollut lainkaan.

Valvonta vaikuttaa olevan tyypillisesti se osa johtamista, joka ei kuulu kenellekään. Usein johto väittää delegoineensa tai ulkoistaneensa valvonnan esimerkiksi sisäiselle tarkastukselle, tai jopa tilintarkastajille. Heillä ei kuitenkaan ole sen enempää valtaa kuin vastuutakaan valvomansa toiminnan suhteen. Ellei johto hoida osuuttaan, valvonta jää muodolliseksi ja merkityksettömäksi.

Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo on joutunut sekä kirkon sisäisen että poliisin tutkinnan kohteeksi.

Kirjoitus on julkaistu ensin Valta & Vastuu -verkkolehdessä 6.4.2018. Tähän kirjoituksen on lisätty tieto poliisijohdon syyteharkinnan lopputuloksesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valta, vastuu, valvonta, Jari Aarnio, Teemu Laajasalo

TEEMU SELÄNNE JA NELJÄS VALTIOMAHTI

Lauantai 30.1.2016 klo 16:26

Hah_hah.jpg

 

Lokakuussa kirjoitin yksiäänisestä mediasta, johon mahtuu yksi uutisaihe kerrallaan. Sama meno jatkuu edelleen, nyt tapetilla on urheilulegenda Teemu Selänteen twiiteissään ja blogissaan esittämät mielipiteet, jotka käynnistävät kaiken järjen ja kohtuuden rajat ylittävän somekohun ja mediametelin.

En ota kantaa Selänteen teksteihin, vaan tartun valtamedian journalistien esittämiin ajatuksiin asiasta. Moni heistä kommentoi, että Teemun olisi pitänyt pystytellä lestissään ja pidättäytyä yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Ylen Pressiklubissa 29.1.2016 vieraana ollut Iltalehden politiikan toimittaja Tommi Parkkonen arvioi urheilijoilla olevan sama oikeus kommentointiin kuin muillakin. Parkkonen otti joviaalisti vertailuun Teemu Selänteen ja Tohmajärven sivistysvaliokunnan keskustalaisen puhteenjohtajan, ja kertoi heillä olevan yhtä suuri oikeus kommentointiin kuin kellä tahansa muulla.

Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Pia Elonen säesti kollegaansa leikkisästi: ”Sehän on hyvää treeniä, meillähän on eduskuntaan noussut kaiken maailman hiihtäjää, korkeushyppääjää, painijaa ja myös jääkiekkoilijaa…”. Ruben Stiller hymyili muikeasti haastateltaviensa nokkelalle sanailulle.   

Ylen Aamu-tv päästi 25.1.2016 ääneen Rajat Kiinni -kansanliikkeen edustajat, ja pyysi myöhemmin anteeksi huonoa valintaa, jonka seurauksena eetteriin pääsi rasistisia ajatuksia ja kantoja. Itse en ohjelmaa katsonut tai kyseistä kansanliikettä tunne, joten tietoni tässä perustuu muiden arvioihin.

Molempia keskusteluja vaivaa sama harha. Illuusio siitä, että media ja toimittajat voisivat edelleen määrätä, ketkä yhteiskuntaa koskevaan keskusteluun saavat ja voivat julkisesti osallistua. Toimittajat takertuvat menneen maailman työnjakoon, jossa neljännen valtiomahdin ammattilaiset valitsivat asiat, joista keskustellaan ja ihmiset, joiden mielipiteet ovat arvokkaita ja relevantteja. Nämä asiat ja ihmiset pääsivät norsunluutorneihinsa muinoin kivunneen rälssin päätöksellä ääneen. Tosin vain niiltä osin, kun rälssi katsoi aiheelliseksi.

Some muutti kaiken. Nyt ääneen pääsee kuka vain ja ilman kenenkään sensuuria. Virallinen media yrittää kynsien hampain pitää valtaansa tai edes sen illuusiota yllä. Keinoiksi se on valinnut muun muassa väheksynnän ja väärät tulkinnat.

Samaan aikaan kun Teemu Selänteen yhteiskunnallisten kommenttien painoarvoa väheksyttiin, niitä analysointiin samalla seulalla kuin ammattimaisten poliitikkojen ja päätöksentekijöiden. Someraivon vielä ymmärrän, mutta valtamedian menettely oli tarkoitushakuinen, eikä tulos tehnyt oikeutta kenellekään.

Kun kirjailija Laura Lindstedt tai joku muu kulttuurin ja taiteen saralla ansioitunut päättää ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, heidän asiantuntemustaan muulla kuin omalla ammattialallaan kyseenalaistetaan harvoin. Päinvastoin, kulttuurieliitin kommentit otetaan mediassa vastaan hurraahuutojen saattelemana ja niitä toistellaan kaikilla mahdollisilla foorumeilla, koskivatpa ne sitten politiikka, taloutta tai tiedettä.

Yhteiskunnallisen keskustelun taso ei menneen maailman asentein ja menetelmin nouse, niillä ruokitaan vastakkainasettelua, yhteiskunnan eriarvoistumista, ihmisten stereotyyppistä karsinointia ja tahallista väärinymmärrystä.

Josko mediankin olisi aika astua tähän päivään, jopa vilkaista huomiseen?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Teemu, Selänne, Pressiklubi, Pia Elonen, Tommi Parkkonen