Share |

Juttutalon blogissa

VIELÄ KERRAN LAURA LINDSTEDT

Tiistai 22.12.2015 klo 13:08 - Taina Kivelä

Oneiron_22.jpg

 

Kirjailija Laura Lindstedt sai toisesta romaanistaan Oneiron kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Hänen palkintopuheestaan nousi kohu, kantoja esitettiin puolesta ja vastaan. Nyt kirjailija ja kolumnisti Tiina Raevaara (HS 22.12.) puolustaa kollegaansa ja suomii niitä, jotka häntä paheksuivat.

Minä kuulun Raevaaran moittimaan joukkoon. Mutta toisin kuin Raevaara väittää, arvosteluni ei kohdistunut Lindstedtin mielipiteisiin, työhön tai elämäntapaan, vaan foorumiin ja kontekstiin, joissa mielipiteet esitettiin. Lisäksi esitin blogissani (27.11.) omia näkemyksiäni Lindstedtin teemoista, minulla lienee siihen Raevaarankin mielestä yhtäläinen oikeus kuin Lindstedtillä ja hänellä itsellään.

Laura Lindstedt, kuten kaikki muutkin, saavat olla minun puolestani mitä mieltä haluavat, ja meillä kaikilla on onneksi vapaus tuoda ajatuksemme julki. Menestyneillä ja tunnetuilla taiteilijoilla, kuten Lindstedtillä ja Raevaaralla on siihen erityisen hyvä mahdollisuus – he voivat puhua sekä taiteensa että sen myötä saamansa julkisuuden kautta.

Palkintotilaisuus ja voittajan juhlapuhe eivät mielestäni ole kuitenkaan siihen sopiva paikka. Minusta silloin pitäisi iloita ja kiittää. Se, kelle kiitoksen haluaa osoittaa, on puhujan vapaasti valittavissa. Kiitosta ei välttämättä tarvitse osoittaa niille, joilta palkinnon saa.

Kun Lindstedt päätti jättää ilonsa ilmaisematta ja käyttää tilaisuuden toisin, hän perusteli menettelyä ”omalla 15 minuutillaan julkisuudessa”. Samalla hän osoitti olevansa häikäilemättömän opportunistinen ja valheellinen.  

Finlandia-palkinnon voittaneella kirjailijalla on taiteensa lisäksi tarjolla ylen määrin julkisia tilaisuuksia, joissa voi mielipiteensä (mistä tahansa) kertoa. Hänestä kirjoitetaan lukemattomia juttuja, joiden teemat hän saa haastateltavana valita. Hän pääsee mukaan keskusteluohjelmiin ja monelle muulle foorumille.

Tuomalla poliittiset kantansa esille nimenomaan palkintopuheessaan Lindstedt maksimoi ajatuksiensa uutisarvon ja sitä kautta kirjansa ilmaisen mainoksen. Ja kaupan päälle tuli kulttuuripiirien ihailu ja ylistys.

Otetaan ajatusleikki. Kuvitellaan, että voittaja, joka asemoisi itsensä poliittisesti oikealle, olisi päättänyt kehua hallituksen toimia ja pakkolakeja ja nimennyt niistä suosikikseen vaikkapa kulttuurimäärärahojen leikkaukset.

Olisivatko ne, jotka Lindstedtiä ylistävät, toimineet silloin samoin? En jaksa uskoa. Silloin tilalle olisivat varmaankin tulleet tyrmistys ja paheksunta, puolustajien ja ihailijoiden mielipide olisi kääntynyt päinvastaiseksi.

Minä sen sijaan olisin ollut siinäkin tapauksessa samaa mieltä. Olisin pitänyt foorumia ja kontekstia vääränä, puhujaa opportunistina ja hänen arvostelukykyään huonona. Ja jättänyt kirjan ostamatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finlandia, Laura Lindstedt, puhe, Tiina Raevaara, vaikeneva taiteilija

KUKA ONKAAN ETUOIKEUTETTU, LAURA LINDSTEDT?

Perjantai 27.11.2015 klo 15:04 - Taina Kivelä

shame.jpg

Kirjailija Laura Lindstedt sai toisesta romaanistaan Oneiron kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Juhlapuheessaan hän haukkui pataluhaksi ne, jotka ovat hänen kirjoitustyönsä tehneet mahdolliseksi.

Jos esimerkiksi huippu-urheilija menettelisi samoin, hän voisi Vuoden urheilija -palkinnon saadessaan ohittaa juhlapuheessaan ilon ilmaisut ja kiitokset. Sen sijaan sankari suomisi ankarin sanoin sponsoreitaan, urheiluorganisaatioita, seuraansa ja muita rahoittajiaan syyttäen näitä esimerkiksi korruptiosta, doping-sotkuista, petoksesta, kiristyksestä, verokikkailusta ja tekopyhyydestä.

Vaikka moitteiden taustalla olisi aito huoli ja aihetta, saattaisi joku "matalamielinen" sponsori pahoittaa mielensä ja jopa vaihtaa tukensa kohdetta. Tai sitten ei, jos pitäisi itse urheilua tärkeämpänä kuin urheilijaa. Joka tapauksessa puhe ei kovin monen juhlamieltä nostaisi.

Jossakin muussa kontekstissa olisin viitannut puheelle kintaalla, mutta nyt tartuin sanan säilään minäkin. Minusta puhe oli mauton ja huonosti harkittu, ja foorumi oli väärä. 

Puheessa ilmestyskirjan petoina esitetyt rikkaat kuuluvat maamme ja yhteiskuntamme – jossa on mahdollista kirjoittaa romaania kahdeksan vuotta muuta työtä tekemättä – marginaaliin. Laura Lindstedt taas kuuluu toiseen marginaaliin: valtion palkinnoilla ja apurahoilla sekä muilla sosiaalietuuksilla työtä tekevien taiteilijoiden onnekkaaseen pieneen joukkoon.

Minun moniarvoiseen Suomeeni mahtuvat molemmat marginaalit, vaikka kumpaankin liittyy mielestäni sekä hyviä että huonoja asioita. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että mikäli jommankumman marginaalin elinmahdollisuudet heikkenevät, rikkaiden menetyksestä kärsisimme me kaikki: niin rikkaat, keskiluokka kuin köyhätkin. Sen sijaan Lindstedtin marginaalin elinolojen heikennyksesstä kärsisivät ennen kaikkia marginaali itse, me muut saattaisimme pärjätä jopa paremmin.

Raaka tosiasia nimittäin on, että taiteen luojia Suomessa riittää yllin kyllin, sen sijaan työn luojista – joita juuri rikkaat ja etuoikeutetut samoin kuin keskiluokka usein ovat – on huutava pula. Jos jostakin on siis luovuttava, valintani ei ole vaikea.

Ja vielä tuhoisampaa on, jos keskiluokan, joka tosiasiassa rahoittaa suurimman osan niin Lindstedtin valtionpalkinnosta kuin muistakin tulonsiirroista varakkaimmilta köyhemmille, elinolot huononevat merkittävästi. Siitä kärsisivät kaikki, niin rikkaat, keskiluokka ja kaikkien eniten köyhimmät. Ja juuri näin Suomessa on nyt käymässä, jos nykymeno jatkuu.

Jotakin pitäisi siis tehdä, ja pian. Siitäkin yrityksestä Laura Lindstedt moitti päättäjiämme ankarin samoin. Näihin moitteisiin en ota kantaa, mutta tiedän, että moni on tästäkin Laura Lindstedtin kanssa eri mieltä.

Vapaassa maassa me kaikki voimme esittää kantamme esimerkiksi tämän blogikirjoituksen keinoin. En silti usko, että kannanottoni Lindstedtiä tai suuria joukkoja tavoittaa. Sen sijaan Lindstedtin ajatukset tavoittivat minut ja monet muut. Siinäkin suhteessa Lindstedt kuuluu pieneen etuoikeutettuun joukkoon.

Tänä vuonna jätän haikein mielin Finlandia-palkitun kirjan ostamatta. En halua enää rahoittaa enempää (kuin tulonsiirtojen kautta pakosta joudun) Laura Lindstedtin täydellisen virkkeen hiontaa. Ostan sen sijaan jonkun muun monista erinomaisista suomalaisista kirjoista. Minä nimittäin haluan, että hyvän taiteen tekeminen jatkuu edelleen Suomessa.

2 kommenttia . Avainsanat: Finlandia, Laura Lindstedt, puhe