Share |

Juttutalon blogissa

LAHJAKKUUDEN SYNTI, OSA I

Maanantai 18.9.2017 klo 15:13

argue_1.png

  

Yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmää uudistetaan. Entistä suurempi osa opiskelijoista valitaan pelkästään ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella. Pääsykoe on toinen vaihtoehto tavoitella opinto-oikeutta, avoimen korkeakoulun väylä säilyy kolmantena.

Uudistus on nostanut vastalauseiden myrskyn.

Arvostelun ytimessä on pelko, että hikipingot kympin tytöt valloittavat ylimmät opinahjot. Epäoikeudenmukaisesti ja ansiotta. Kympit kun ovat ilmeisesti sattuman kaupalla pompsahtaneet tyttöjen todistuksiin ja vältelleet niiden oikeasti lahjakkaampien ja parempien papereita.

Tytöt pärjäävät lukiossa paremmin kuin pojat. Tämän tosiasian taustalla on eräs aikamme suurimmista tabuista: sukupuolten väliset erot lahjakkuudessa.

Eivätpä muinaiset esi-isämme aavistaneet, millaiseen syntiin syyllistyivät valitessaan työnjaon, jossa naiset jäivät turvallisen kotiluolan tuntumaan lapsia hoitamaan, kun miehet lähtivät metsälle matkojen taakse ja vaarojen ääreen. Sillä niinhän siinä kävi, että vuosimiljoonien mittaan henkiin jääneet miehet ovat keskimäärin monella tapaa erilaisia kuin naiset.

Evoluution aikaansaamat anatomiset erot sukupuolten välillä – esimerkiksi elimissä, pituudessa ja lihasmassan määrässä – ovat selvät, eikä niiden seurauksiakaan käy kiistäminen. Myös aivoissa voidaan mitata eroja sukupuolten välillä. Se, johtavatko aivojen anatomian erot erilaiseen lahjakkuuteen, on silti hyvin kiistanalainen asia.

Lahjakkuus taas on monimutkainen ja monitahoinen asia ja syyt sen vaihteluun hämärän peitossa.  Osan selittävät perintötekijät, osa johtuu ympäristöstä tai yksilön valinnoista. Lopputulosta voidaan silti arvioida: tiede erottaa erilaisia lahjakkuuden lajeja. Esimerkiksi Howard Gardner jakaa lahjakkuuden (älykkyyden) seitsemään luokkaan.

Ylioppilastutkinto mittaa kahta lahjakkuuden lajeista: kielellistä ja loogis-matemaattista, joista ensiksi mainitun painoarvo on dominoiva. Koska tytöt menestyvät kielellistä lahjakkuutta vaativissa aineissa paremmin kuin pojat – joiden osuus taas on suurempi loogis-matemaattisissa aineissa hyvin menestyneistä – he saavat enemmän hyviä arvosanoja. Tyttöjen etua lisää se, että visuaalis-spatiaalista lahjakkuutta (avaruudellista hahmotuskykyä) vaativia aineita, joissa pojat ovat tyttöjä vahvempia, ei lukiossa juuri opeteta.

Jos siis halutaan varmistaa sukupuolten tasavahva menestys lukiossa, kielellistä lahjakuutta mittaavien aineiden suhteellista osuutta pitäisi laskea ja loogis-matemaattisten ja visuaalis-spatiaalisten osuutta nostaa. Ylioppilaskirjoituksissa jaon pitäisi olla tasan.

Tästä sangen loogisesta ratkaisusta ei puhuta, ymmärrettävästä syystä. En uskalla edes kuvitella, mikä naistasa-arvosota siitä alkaisi. Moisen jaon sanottaisiin vahvistavan epätoivottua sukupuolittunutta ajattelua ja suosivan miehiä. Toisaalta: nykytilanne suosii naisia. Ja jos lahjakkuuksissa ei todella ole eroja sukupuolten välillä, kuten väitetään, uusi jako ei suosisi ketään. Se vain toisi loogis-matemaattisesti ja avaruudellisesti lahjakkaat tasa-arvoiseksi kielellisesti lahjakkaiden kanssa.

Toinen kysymys on, olisiko tuokaan jako oikea. Jättäähän sekin huomiotta monet lahjakkuuden lajit, jotka ovat suuressa roolissa työelämässä menestymisessä, puhumattakaan muista elämän alueista.

Blogi on julkaistu myös Koillissanomissa 13.9.2017.

Toinen osa julkaistiin 13.1.2018.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aivot, lahjakkuus, älykkyys, kympin tytöt, pääsykoeuudistus, opiskelijavalinnat, yliopisto, korkeakoulu, lukio, arvosanat, sukupuoli, mies, nainen

LOMASUOMI JA PUUHAMAA

Keskiviikko 5.4.2017 klo 20:03

kiista3.jpg

Kultaisen 80-luvun kulutusjuhlien loppusuoralla Posion tyttö pääsi Kansallispankkiin töihin, kun parikymmentä nuorta naista ja miestä valittiin esimiesharjoittelijoiksi satojen hakijoiden joukosta. Olimme kotoisin eri puolilta Suomea, maalta ja kaupungeista.

Aluksi vietimme viikkoja pankin koulutuskeskuksessa Tanskarlassa, mutta jo muutaman kuukauden kuluttua ryhdyimme tositoimiin – dealereiksi, meklareiksi, päälliköiksi ja johtajiksi. Osa pestattiin pääkonttoriin, jota muualla Suomessa eli kentällä kutsuttiin Puuhamaaksi. Osa sijoittui kentälle, pääkonttorin puheissa Loma-Suomeen.

Loma-Suomen ja Puuhamaan yhteiseloa leimasi hurtti huumori, jossa toisen osapuolen tehtävien ja töiden määrää ja merkitystä vähäteltiin. Irvailu oli ankaraa, mutta pohjimmiltaan hyväntahtoista: kaikki ymmärsivät keskinäisen riippuvuuden ja yhteistyön tärkeyden. Toista ei olisi ilman toista.

Kaiholla muistelen tuota lämminhenkistä kilpailua nyt, kun kunnallisvaalit ja suuri sote-uudistus maakuntajakoineen ovat nostaneet pintaan ikiaikaisen maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelun. Kumpi kuppaa kumpaa? Kenelle kellot soittavat, kenelle kunnian kukko laulaa? Tässä kisassa puhaltavat kylmät ja totiset tuulet.

Valtakunnan kaikentietäjäksi itsensä nostaneen Tuomas Enbusken kolumni (IL 10.3.2017) aiheesta kuvastaa tilannetta hyvin. Enbuske kirjoittaa: ”Miksi maalaiset ovat tyhmempiä kuin kaupunkilaiset? Suomen pitää välittömästi juhlavuotensa kunniaksi aloittaa projekti, jossa suomalaiset pelastetaan metsistä haahuilemasta.”

Tarkoituksellinen provosointi poiki odotetusti valtavat määrät kommentteja puolesta ja vastaan. Useimpien taso on sellainen, ettei niitä tee mieli toistaa palstalla, jota saattaa lukea joku tolkun ihminen. Joita havaintojeni mukaan on sekä maalla että kaupungeissa. Näppituntumani tosin on, että enemmän ensin kuin viimeksi mainituissa. Saatan toki olla väärässäkin.

Maailman mittakaavassa Suomessa ei kaupunkeja edes ole, metropoleista puhumattakaan. Koko maan väkimäärä ei riitä sellaiseen. On isoja ja vähän pienempiä taajamia. Paljon pieniä kyliä. Ja vielä enemmän korpea. Olemme kaikki maalaisia. Voisimme lopettaa turhan käräjöinnin ja keskittyä yhteisten etujen ajamiseen.

Suurin osa Helsinki vastaan muu Suomi -ottelun ilmiöistä lähinnä naurattaa. Kun kyse on Kittilän kultakaivoksesta tai kunnanjohtajan irtisanomisesta, asia kuuluu kaikille, tai paremminkin kaikille muille kun kittiläläisille itselleen, jotka ovat auttamatta jäävejä omissa asioissaan. Pääkaupungin ja muiden maalikylien viisailta satelee neuvoja ja huuto on hirmuinen, kun jääräpäiset maajussit ja poronpurijat eivät suostu niitä nöyrästi noudattamaan.

Mutta annas olla, kun maaseudun väki ottaa kantaa vaikkapa Malmin lentokentän alueen rakentamiseen. Takki kääntyy ketterästi – Malmi on Helsingin asia, se kuuluu vain helsinkiläisille. Kukaan muu ei saa kommentoida, ja aivan erityisesti pääministeri Juha Sipilä (keskusta) ei saa olla Malmista mitään mieltä. Ja jos onkin, pitäköön tietonaan. Vaietkoon visusti ikänsä.

Stadi vastaan lande -keskusteluista kumpuaa kuitenkin joskus niin syvä ja synkkä viha, ettei se jaksa huvittaa. Maaseutuun kohdistuva kauna on samaa sukua kepuvihan kanssa. Se elää täällä pääkaupunkiseudulla, jota mahtipontisesti myös Metropolialueeksi kutsutaan, niin vahvana, että monien sivistyneinä itseään pitävien ihmisten lausunnot keskustan politiikasta ja poliitikoista lähentelevät rasistista vihapuhetta.

Puoluerajat ylittävä katkeruus on jo pitkään henkilöinyt Juha Sipilään, joka ei voi päättää tai tehdä mitään oikein. Tekemättä ei myöskään saa jättää. Ja vielä vähemmän muuttaa mieltään.

Kaikki vääryydet ja vitsaukset mielitoimittajan työpaikan vaihdosta ministerikollegojen sairauksiin ovat pääministerin vika. Pahemmista pulmista – esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton palkkalinjauksista tai edellisen hallituksen tekemistä koulutusmäärärahojen leikkauksista – puhumattakaan.

Kukaan ei sentään ole vielä syyttänyt Sipilää Jussi Halla-ahon ehdokkuudesta perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Mutta kun tarkkaan tutkii ja kaivaa, eiköhän asia korjaannu.

Halla-ahon mahdollinen valinta on jo helppo nakki. Samoin päinvastainen tulos.

Sipilän syytä kumpikin.      

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Koillissanomien Suomi100-juhlalehdessä (30.3.2017, s. 31).

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, vaalit, sote, maaseutu, kaupunki, Enbuske

RAATIKAISEN VESSAOPPI

Torstai 21.7.2016 klo 21:44

wc.png

Julkinen vessakulttuuri tunnistaa kaksi sukupuolta: naiset ja miehet.  Aika ajoin tämä perinteinen jako koetaan rajoittavaksi tai riittämättömäksi. Tänä kesänä asiaa on puitu kohuksi asti.

Vanha pulma on, että naisten vessoihin jonotetaan samaan aikaan kun miesten vessat ovat vapaana. Uudempi esiin nostettu ongelma on väärään sukupuoleen syntyneillä tai muun sukupuolisilla, eli niillä, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaakaan valtavirtavessakulttuurin sukupuoleen.

Ratkaisuksi on esitetty luopumista jaosta naisiin ja miehiin eli sukupuolineutraaleja vessoja. Ne eivät kuitenkaan kaikkia ilahduta. Osa haluaisi jakaa wc-tilat edelleen vain naisten tai miesten kesken, kuten minä. Hoidan intiimiasiat mieluiten yksin, mutta jos kokemus on aivan pakko jakaa muiden kanssa, niin mieluummin naisten ja naiseksi itsensä kokevien (jos heidät on jostakin syystä pakko erotella muista naisista) kuin kaikkien.

Kansanedustaja Mika Raatikainen (perus) ei edusta valtavirtaa. Hän haluaisi jakaa vessa- ja pesukokemuksensa aivan uudella tavalla, heteroiden kesken. Raatikaisen jakolinjan muodostaisi siis seksuaalinen suuntautuminen eikä sukupuoli.

Raatikaisen vessaopin mukaan naisten vessat olisivat heteronaisten pyhättöjä ja miesten vessoihin olisi asiaa vain heteromiehillä. Mutta mihin menisivät homomiehet ja -naiset? Ohjaisiko Raatikainen homomiehet naisten vessaan ja lesbonaiset miesten? Vai pitäisikö Raatikaisen perusmaailmassa naisellisten homomiesten käyttää naisten vessaa ja maskuliinisten miesten? Ja maskuliiniset lesbonaiset ohjattaisiin miesten vessaan ja naiselliset lesbot naisten? Entäpä maskuliiniset heteronaiset tai naiselliset heteromiehet? Tai bi- tai trans-seksuaalit?

Vaikea juttu ja vaikeita käsitteitä perusmies Mika Raatikaiselle, jolta lienee mennyt sukupuoli ja seksuaalinen suuntaus sekaisin. Jätetään siis typerä kommentti omaan arvoonsa.

Väärän tai muun sukupuolisten pulma sen sijaan on aito. Siihen on onneksi helppo ja halpa ratkaisu: invavessat.  Niitä kun saa käyttää kuka vaan, vaikka kovin harva sen tietää. Täytyy siis parantaa ohjausta ja viestintää. Vaihdetaan invavessojen kylttien  tekstit ja tunnukset. Esimerkiksi inva/miehet/naiset/muut. Tai inva/kaikki. Naiset ja miehet saisivat pitää omansa ja lisäksi löytyisi neutraali vaihtoehto. Naistenvessojen jonotkin lyhenisivät kun vaajakäyttöiset eriöt otettaisiin tehokäyttöön.

Kaikki hyötyisivät, eikä maksa paljon. Win-win.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mika Raatikainen, sukupuolineutraali, homo, vessa

EURO EPÄONNISTUU ILMAN YHTEISTÄ TALOUSPOLITIIKKAA

Perjantai 8.7.2016 klo 15:32

Eurokriisi.jpg

Vapaa ajattelija, yrittäjä ja tietokirjailija Osmo Soininvaara sanoo Suomen Kuvalehden kolumnissaan (EU:ta pitää nyt vahvistaa, SK 8.7.2016, s.12-13) suorat sanat EU:n kehittymistarpeesta. Oli iloa lukea selväsanaista ja monimutkaisia asioita ymmärrettävällä tavalla käsittelevää tekstiä.

Tiivistäen Soininvaaran kuuden kohdan kehittämisohjelman voi tulkita niin, että brittien ero parantaa mahdollisuuksia kehittää EU:sta liittovaltio. Tämä puolestaan on ainut mahdollisuus saada unioni toimivaksi ja sen kunnianhimoiset tavoitteet saavutetuksi.

Sen lisäksi, että Soininvaara listaa unionin kehittymistarpeet, hän samalla tulee välillisesti kertoneeksi yhden keskeisen Brexitiin johtaneista syistä. Sen, joka lienee niiden EU-eroa kannattaneiden päätöksen taustalla, jotka eivät tehneet päätöstään nationalismin, maahanmuuton pelon tai jonkin muun tiedon ja järjen puutteesta johtuvaksi leimatun syyn perusteella.

En nimittäin usko, että briteistä puolet on sivistymättömiä, epärationaalisia ja tietämättömiä rasisteja. Uskon, että suuri osa Brexitiä kannattaneista ei Soininvaaran tapaan uskonut, että EU:sta tulee toimiva ilman sen kehittymistä liittovaltioksi. Jota he eivät taas halunneet. Tästä samasta syystä itse äänestin aikoinani unioniin liittymistä vastaan. Välittämättä vähäänkään siitä, että silloinkin vastustajat leimattiin tunteellisiksi, typeriksi ja tietämättömiksi. Rasistikorttia ei muistaakseni vielä pöytään isketty, se tuli kannattajien työkalupakkiin myöhemmin. Minä taas pidin monia kannattajia tunteellisina: heidän mielestään oli kiva kuulua länteen ja Eurooppaan ja ilman jäsenyyttä se olisi heidän mielestään jäänyt muille kuin suomalaisille epäselväksi. Minusta se on ollut jo pitkään tosiasia, riippumatta siitä, mitä meistä muualla luullaan.

Euroon liittymistä taas olisin vastustanut, jos olisin voinut, Soininvaaran ohjelman neljännessä kohdassa esitetyn takia. Siinä todetaan, että ilman Euroalueen yhteistä talouspolitiikkaa – mukaan lukien yhdenmukainen vero- ja työlainsäädäntö – euro on tuomittu epäonnistumaan. Soininvaara väittää, että ilman finanssipolitiikan koordinaatiota euro aiheuttaa pysyvän laman. Hänen johtopäätöksensä on, että mikäli yhteiseen talouspolitiikkaan ei löydy valmiuksia, on parempi luopua koko eurosta.

Lähes kymmenen vuotta Euroopan Keskuspankkijärjestelmän sisäisten tarkastajien komitean jäsenenä ja laskemattomat tunnit Eurotowerin pyöreän neuvottelupöydän ympärillä kollegojen – joita pöytään ensimmäisen kerran istuessani oli 15 maasta ja siitä viimeisen kerran noustessani 28:sta – kanssa istuneena en hetkeäkään usko, että yhteiseen talouspolitiikkaan on olemassa minkäänlaisia edellytyksiä. Niin suuria ovat kulttuurimme ja ajattelutapojemme erot, niin toisenlaiset lähtökohdat ja historia, joita ei tahtomalla voi muuksi muuttaa. Ja hyvä niin, sillä muuten menettäisimme valtavan rikkauden ja voimavaran yhteisessä Euroopassamme ja maailmassamme. Nyt olisi aika keksiä oikeat tavat hyödyntää niitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Euro, Brexit, Euroalue, EU, liittovaltio, unioni, kehitysohjelma