Share |

Juttutalon blogissa

PÄIVI ANTTIKOSKI VÄITTI TULLEENSA SYRJITYKSI - paraniko naisten asema ja tasa-arvo työelämässä?

Sunnuntai 16.9.2018 klo 17:29

VÄÄRINKÄSITYSTEN välttämiseksi on syytä aluksi sanoa: syrjintä on mielestäni tuomittavaa ja tasa-arvo kuuluu kaikille. Molempien asioiden osalta on vielä paljon tehtävää.

Suomen Kuvalehti kertoi 20. heinäkuuta, että äitiys esti Päivi Anttikosken valinnan Aamulehden päätoimittajaksi (SK 20.7.2018). Uutinen nousi heti monien muiden medioiden otsikoihin, ja sosiaalisessa mediassa keskustelu käynnistyi ärhäkkäänä. Almamedian toimitusjohtaja Kai Telanne, jonka Kuvalehti nimesi syrjintään syypääksi, tuomittiin keskustelussa törkeästä vallan väärinkäytöstä. Yhtiön puolustuspuheet sivuutettiin vääristelynä ja valheina. Lisätietoja toivovien kyseenalaistajien päälle satoi tulta ja tulikiveä taantumuksellisuuden takia.

Kuulun kyseenalaistajien harvaan joukkoon, mutta taantumuksellisuutta en tunnusta. Aikaisempi ammatti ja ura on opettanut, että ensimmäinen tai yleinen johtopäätös ei aina ole oikea. Etenkin, jos se perustuu valikoituun ja yksipuoliseen tietoon. Kuvalehden ensimmäisestä jutusta heräsi epäilys, että uutinen perustui hakijan käsitykseen siitä, mikä oli valitsematta jäämisen syy. Myöhemmin epäilys vahvistui todeksi (SK 27.7.2018).

Käsitys ei ole fakta. Aivan erityisesti se ei ole fakta silloin, kun joku esittää näkemyksensä jonkun muun päätösten tai toiminnan perusteista tuntematta kokonaisuutta. Se on vain käsitys, joka perustuu erittäin rajattuun ja epätäydelliseen informaation. Jos informaatio on lisäksi suullista, ja mukana monia välikäsiä, kuten tässä tapauksessa, tuon käsityksen uutisoiminen faktana on vähintäänkin tarkoitushakuista, ja varsin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella harhaanjohtavaa. Pahimmillaan se on suoranaista valehtelua. Olipa virheen taso mikä tahansa, laatujournalismiin menettely ei ainakaan kuulu. Ei edes silloin, jos käsitys myöhemmin osoittautuu oikeaksi.

Paivi_Anttikoski.jpg

Päivi Anttikoski on valtioneuvoston kanslian viestintäosaston osastopäällikkö. Valintaprosessi tehtävään oli käynnissä samaan aikaan kuin Almamedia haki päätoimittajaa Aamulehteen. KUVA: LAURI HEIKKINEN / VALTIONEUVOSTON KANSLIA

Almamedia on kiistänyt Suomen Kuvalehden tulkinnan ja kertonut valinnan perustuneen kokonaisuuteen, ja pahoitellut Anttikoskelle syntynyttä väärinkäsitystä sen perusteista. Almamedian mukaan äitiys ei ollut peruste, eikä Anttikoski ykkösehdokas ennen viimeistä haastattelua, kuten tämä väitti. Jostakin syystä Almamedian antamia ja useiden henkilöiden vahvistamia tietoja pidetään valheina, ja Anttikosken kertomia, useiden henkilöiden kiistämiä puolestaan totuutena. Aluksi näytti siltä, että asia jää sometuomioistuimen ratkaistavaksi, mutta onneksi poliisi tarttui asiaan ja käynnisti esitutkinnan, josta Itä-Uudenmaan poliisi on ilmoittanut tiedottavansa seuraavana kerran viikolla 34, ja ennemmin tai myöhemmin saamme viranomaisten kannan kiistanalaiseen asiaan. Valitettavasti se ei välttämättä muuta somessa jo annettua tuomiota, jos kanta sattuu poikkeamaan siitä.

En tiedä totuutta Aamulehden päätoimittajan valinnan perusteista, eikä sitä monisyisessä asiassa ole ehkä edes olemassa, mutta johdon valintaprosesseihin olen perehtynyt eri rooleissa. Johtotehtäviin valittaessa loppusuoralle päätyy yleensä henkilöitä, joiden välille ei pätevyyden, osaamisen ja kokemuksen perusteella eroa synny. Päätös perustuu siis muihin seikkoihin. Näistä tärkeimpiä lienee hakijan ja hänen tulevan esimiehensä keskinäinen ammatillinen arvostus ja luottamus, jota kutsutaan usein myös henkilökemiaksi. Jos sitä ei jo ole, tai ei tavatessa synny, hakijan tulevassa tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat heikot.

Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Minna Janhonen ilmaisee luottamuksen merkityksen vastuuhenkilöiden valinnassa näin: "Pitää yksinkertaisesti löytää oikeanlainen tyyppi, jonka tekemiseen voi luottaa, ja joka voi luottaa takaisin … sillä luottamuksessa on aina kyse vastavuoroisesta suhteesta."

trust2.jpg

Johtaminen on luottamusbisnestä, jossa on kyse vastavuoroisesta suhteesta.

Sen perusteella, että Päivi Anttikoski päätti tuoda asian julkisuuteen sen sijaan että olisi käsitellyt sen päätöksentekijöiden kanssa, ja mitä asiasta on tähän mennessä kerrottu, ei voi välttyä vaikutelmalta, että luottamusta ei tällä kertaa ollut riittävästi. Henkilökemiat eivät toimineet kummankaan osapuolen osalta. Ja jos tilanne oli tuo, Almamedian ratkaisu oli oikea – ottamatta lainkaan kantaa siihen, mitä valintaprosessin eri vaiheissa oli sanottu tai tarkoitettu tai oliko luottamuspulalle asianmukaisia perusteita, joiden joukkoon perhesuhteet eivät tietenkään kuulu.

Moni on kiittänyt Anttikoskea siitä, että hän toi asian julkisuuteen, ja arvioinut tämän edistävän naisten tasa-arvoa työelämässä ja helpottavan heidän pääsyään ylimpään johtoon ja vallankäyttäjiksi. Pahaa pelkään, että vaikutus saattaa olla päinvastainen.

Johtaminen on luottamusbisestä. Jos on olemassa riski, että valintaprosessin vaiheet päätyvät julkiseen keskusteluun ja mainevaurioihin, sitä pyritään välttämään. Potentiaaliset naisehdokkaat saattavat siis karsiutua jo hakujen aikaisissa vaiheissa, riippumatta siitä, onko maineriski naishakijoiden kohdalla suurempi kuin miesten, kuten nyt julkisuuteen päätyneiden tapausten perusteella vaikuttaa olevan. Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

diversity6.jpg

Kun syrjintä julkisuudessa liitetään nimenomaan naiseuteen, siitä saattaa tulla itseään toteuttava ennakkoluulo.

Yllätin itseni pohtimasta, pitääkö jatkossa jo työhakemuksessa ilmoittaa, etten aio lähteä ruotimaan valintaa julkisuudessa, kävi niin tai näin. Tai että kykenen sitoutumaan organisaation tavoitteisiin ja yhteistyöhön esimieheni kanssa, vaikka emme olisi kaikista asioista samaa mieltä. Ja jos en kykene, ongelman ratkaisu on se, että hakeudun muihin tehtäviin. Enpä olisi uskonut joutuvani mokomaa miettimään. Enkä ole laisinkaan ilahtunut siitä, että tasa-arvoani työelämässä, jossa en koe olevan sukupuolestani johtuvia puutteita, on näin pyytämättäni parannettu.

Kirjoitus on julkaistu ensin Valta & Vastuu -verkkolehdessä 17.8.2018.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aamulehti, Alma Media, Kai Telanne, Päivi Anttikoski, syrjintä, työelämä

VALTA, VASTUU JA VALVONTA - horjuva kolmiyhteys

Sunnuntai 16.9.2018 klo 17:11 - Taina Kivelä

SUOMI on jo pitkään menestynyt hyvin monissa kansainvälisissä mittauksissa, joissa arvioidaan yhteiskunnan ja yritysten hallintoa ja vastuullisuutta. Olemme maailman kymmenen parhaan joukossa demokratian toimivuudessa, kolmantena korruption vähäisyydessä  ja neljäntenä valtion hallinnon tehokkuudessa. Viisi suomalaista yritystä mahtuu puolestaan maailman sadan vastuullisimman joukkoon, näistä Neste ja Outotec viiden kärkeen. 

Mittausten valossa Suomi on siis onnistut vallan ja vastuun hallinnassa hyvin, ja monen suomalaisen kokemukset ja näkemykset viranomaisten toiminnasta vahvistavat käsitystä. Instituutioista eniten luotetaan poliisiin, koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmään, oikeuslaitokseen, puolustusvoimiin ja suomalaisiin yrityksiin.

Tone at the top – ylimmän johdon eettiset arvot, ohjaus, toiminta ja valvonta

Vahvasta luottamuksesta huolimatta – vaiko kenties pikemminkin siitä syystä – otsikoihin nousee tämän tästä vallan väärinkäytöksiä, joissa tekijöinä ovat juuri luotetuimpien instituutioiden ylimmät päätöksentekijä ja vallankäyttäjät. Juuri he, joiden tehtävänä on asettaa yhteisölle eettiset normit ja antaa niistä ohjeet, toimia itse normien toteutuksen esikuvana ja valvoa, että ohjeita noudatetaan sekä omassa organisaatiossa että sen toimitus- ja hankintaketjuissa eri puolilla maailmaa.

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapaus lienee räikeimpiä esimerkkejä siitä, miten koko organisaatio on vaarassa ajautua väärille teille, kun Tone at the top korruptoituu. 


Jari_Aarnio2.jpg

Jari Aarnio on Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö, jota syytetään useista rikoksista.

Jari Aarnio tuomittiin vuonna 2015 käräjäoikeudessa törkeistä virka- ja huumerikoksista kymmenen vuoden vankeuteen. Hän valitti päätöksestä hovioikeuteen, jossa tapauksen käsittely on kesken. Lisäksi hänellä on lopullinen tuomio – kolme vuotta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, petoksesta ja lahjuksen ottamisesta – jutun niin sanotusta Trevoc-haarasta, joka koski Aarnion kaksoisroolia laitehankinnoissa poliisille. Aarnio ei toiminut yksin tai tyhjiössä: monet hänen alaisistaan ovat olleet syytettyinä, ja yksi heistä, Mikael Runeberg, on myös tuomittu.

Valta ja vastuu maistuvat kaikille

Jari Aarnio on kiistatta käyttänyt valtaansa väärin vuosia, jopa vuosikymmeniä, ja monella eri tavalla. Miten on mahdollista, että johtavan poliisivirkamiehen rötöstely sai jatkua kenenkään puuttumatta asiaan? Viiteitä ja vaaranmerkkejä oli paljon, ja ne tulivat myös esimiesten tietoon. Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin yhteistyö Keskusrikospoliisin (KRP) kanssa oli vakavissa vaikeuksissa jo vuosituhannen alussa. Vuonna 2007 Jari Aarnion toimia epäiltiin KRP:ssä siinä määrin, että niistä käynnistettiin esitutkinta, joka tosin päättyi syyttämättäjättämispäätökseen. Aarnion esimiehet joutuivat käsittelemään Aarnion aiheuttamia ongelmia toistuvasti. Silti ei löydetty syytä puuttua tämän toimiin. Vahva luottamus on osoittautunut perusteettomaksi, tarkemmat selvitykset ja kriittinen arviointi olisivat olleet tarpeen.

Valtakunnansyyttäjälle tehtiin jo vuonna 2013 myös Aarnion esimiesten toimiin kohdistuva tutkintapyyntö, joka johti useisiin syytteisiin. Oikeusprosessi on edelleen kesken, mutta Poliisihallituksen entinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero, Helsingin poliisilaitoksen entinen komentaja Jukka Riikonen sekä entinen apulaispoliisipäällikkö, nykyinen komentaja Lasse Aapio – kiistävät edelleen syyllistyneensä minkäänlaiseen laiminlyöntiin asiassa. Myös Keskusrikospoliisin nykyistä päälikköä Robin Lardotia vastaan on nostettu syyte esitutkinnassa saatujen uusien tietojen perusteerlla.

Nyt, kun Aarnion epäasiallisten ja rikollisten toimien laajuus ja laatu alkaa hahmottua, esimiesten kanta tuntuu kestämättömältä. Valvonta ei koskaan voi olla niin aukotonta, etteikö yksittäinen väärinkäytös olisi silti mahdollinen. Mutta näinkin systemaattinen, laaja, monimuotoinen ja pitkään jatkunut rikollinen toiminta kertoo siitä, että valvonta on joko puuttunut kokonaan tai ollut näennäistä.

Kukaan ei halua valvoa

Myös kirkko instituutiona on saanut uuden julkikuva, kun Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo on joutunut sekä kirkon sisäisen että poliisin tutkinnan kohteeksi. Häntä epäillään kirkon varojen epäasiallisesta käytöstä, lisäksi Laajasalon omistaman yrityksen talouden hoidossa ja viranomaisraportoinnissa näyttää olleen monenlaisia epäselvyyksiä, jotka ovat jatkuneet vuosia.

Kirkon johtotehtävässä työskentelevän Laajasalon kuvio on samakaltainen kuin Aarniolla: epäselvyyksiä on ollut kauan, mutta kukaan esimiehistä ei ole halunnut puuttua asiaan. Kirkon osalta on myös syytä pohtia, kuka itse asiassa on valvonnasta vastuussa oleva taho, sillä kirkon organisaation hierarkiassa sellaista ei vaikuta olevan.

Laajasalon yritystoiminnan kohdalla vastuuta näyttävät vältelleen myös viranomaiset: sekä kaupparekisterin että verottajan olisi pitänyt puuttua virheellisiin, ristiriitaisiin ja epäselviin tietoihin. Nyt tiedossa olevan perusteella näyttää todennäköiseltä, että puutteiden seurauksena verot ja muut viranomaismaksut on maksettu väärin. Ei voi välttyä ajatukselta, että verottaja kohtelee yrityksiä eriarvoisesti, sillä yleensä verottajan valvontaa pidetään pikemminkin turhan tarkkana kuin lepsuna. Teemu Laajasalon yrityksen osata valvonta näyttää olleen olematonta, tai sitä ei ole ollut lainkaan.

Valvonta vaikuttaa olevan tyypillisesti se osa johtamista, joka ei kuulu kenellekään. Usein johto väittää delegoineensa tai ulkoistaneensa valvonnan esimerkiksi sisäiselle tarkastukselle, tai jopa tilintarkastajille. Heillä ei kuitenkaan ole sen enempää valtaa kuin vastuutakaan valvomansa toiminnan suhteen. Ellei johto hoida osuuttaan, valvonta jää muodolliseksi ja merkityksettömäksi.

Helsingin uusi piispa Teemu Laajasalo on joutunut sekä kirkon sisäisen että poliisin tutkinnan kohteeksi.

Kirjoitus on julkaistu ensin Valta & Vastuu -verkkolehdessä 6.4.2018. Tähän kirjoituksen on lisätty tieto poliisijohdon syyteharkinnan lopputuloksesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valta, vastuu, valvonta, Jari Aarnio, Teemu Laajasalo